Turengin muuri!
- Turengin muuri Anssi Pesonen tukki HPK:n maalin liigadebyytissään täydellisesti. Lätkänpeluun ohella merkonomin paperit hankkinut maalivahti janoaa lisää peliaikaa.
Lauantai 19.11 HPK - JyP. Lähes täysi halli, äänekäs kotiyleisö ja kotijoukkueen upea nousu 3. erässä. Turengin muuri Anssi Pesosen, 21, liigadebyytti HPK:n maalilla oli täydellinen.Toisen erän lopulla hallissa oli hiljaista kuin kirkossa, kun ykkösmolari Mikko Tolvanen loukkaantui ja jätti kaukalon. Kakkosvahti Mika Järvinen oli lainassa Lempäälän Kisassa, joten veräjälle komennettiin Turengin mies Pesonen.
– Lääkäri sanoi heti, että ole valmiina, Tolkki voi tulla pois. Hän jatkoi peliä, mutta tuli vaihtoon seuravalla katkolla. En ehtinyt jännittää. Jätkät pelasivat edessä hienosti ja selvisin kunnialla, Anssi Pesonen kiittelee.
Kansanpuiston kaukalossa luistelun aloittaneen nuorukaisen debyytti oli maaginen. 26.57 minuutin aikana Pesonen pysäytti kaikki kohti tulleet 13 kiekkoa ja HPK käänsi 0-1 tappioaseman 4-1 voitoksi. Kakkostähdeksi valittiin liigadebytantti Pesonen.
– Pelin jälkeen kädet tärisi ja paketti oli sekaisin. Olin aika hurmiossa. Tosi hienoa, että pääsin mittaamaan tasoni liigassa. Tätä hetkeä olin odottanut, hän fiilistelee.
Lue lisää Anssi Pesosesta Janakkalan Sanomista 29.12


