Uutiset

Päivitetty 21.12.2011 15:47, julkaistu 21.12.2011 10:41

Jänispolun sisäilma ei ole priimaa putsareista huolimatta

Jänispolun päiväkotilasten vanhemmille tehtyyn lasten oirekyselyyn vastasi vajaa 70 prosenttia vanhemmista. Tuula Putuksen yhteenvedon mukaan päiväkodin sisäilmaongelma on vaikuttanut lasten oireiluun ja infektiosairastavuuteen, mutta astmaa, allergiasairauksia tai muita pysyviä haittoja ei ole todettu.

Myös ajallinen yhteys on ollut havaittavissa, sillä oireilu on lievittymyt lasten ollessa pois päiväkodista. Ilmanpuhdistimista huolimatta hajuhaitat, tunkkaisuus ja lasten vaatteisiin tarttuva haju viittaavat yhä mikrobiongelmaan.

Tuula Putuksen mukaan oireilua ei kuitenkaan ole ollut hälyttävässä määrin. Kyselyn tulosten perusteella päiväkodin tiloissa voidaan jatkaa suunnitellusti huhtikuulle.

Tämä edellyttää lasten terveydentilan ja ilmanlaadun jatkuvaa seurantaa. Tavanomaisesta poikkeavasta oireilusta on ilmoitettava heti terveystarkastajalle.

Henkilöstölle tehtyyn oirekyselyyn vastasi 11 henkilöä. Tulosten perusteella Tuula Putus suosittelee kiirehtimään päiväkodin toimintojen siirtoa väistötiloihin, jotta pysyvät terveyshaitat vältetään.

Sisäilmasta otettiin seurantanäytteet 14.11, jolloin tiloissa oli 14 puhdistinta. Mikrobipitoisuudet alittivat ohjearvot. 16.12 otetuista näytteistä tiedotetaan noin kolmen viikon kuluessa.

Muuton suunnittelu tilapäistiloihin on Jänispolulla myös käynnissä. Puu-Tapaila on työmaa-aluetta maaliskuun loppuun, joten aidat ja muut tarvittavat varusteet laitetaan huhtikuun alussa.

Joulun ja uuden vuoden välisellä viikolla päiväkodissa tehdään desinfiointipesu. Tavoitteena on vähentää tilojen mikrobeja sitovan pölyn pitoisuutta.

Pihan kunnostustyöt ovat viimeistelyä vaille valmiit. Kesälle jää vain alapihalta poistetun laatoituksen laitto ja huoltopihan asvaltointi.


AVAINSANAT: Jänispolun päiväkoti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 7

  2. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 6

  3. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 5

  4. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 5

  5. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 4

  6. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 4

  7. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 4 0 3

  8. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 3

  9. Musiikkia Pyhän Laurin kirkossa

    KULMILTA KUULUU 31.8. 14:14 8 0 3

  10. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 1 0 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot