Uutiset

Päivitetty 14.12.2011 16:22, julkaistu 14.12.2011 16:22

Katuvalojen pimentäminen lisännyt vahingontekoja Janakkalassa

Kanta-Hämeen poliisin mukaan varsinkin Turengin alueen vahingonteot ovat lisääntyneet merkittävästi sen jälkeen, kun kunta päätti sammuttaa katuvalot puoliyöstä aamuviiteen asti.

Ennen valojen sammutusta, elokuun 2009 ja huhtikuun 2010 välillä, tehtiin Turengissa vahingonteoista 2 rikosilmoitusta. Pahoinpitelyjä oli 5. Tervakoskella vastaavat luvut olivat 1 ja 2.

Valojen sammuttua samalla aikavälillä Turengissa tehtiin rikosilmoitus 16 vahingonteosta ja 6 pahoinpitelystä. Tervakoskella luvut olivat 4 ja 6.

Vaikka poliisi ei suosittele jatkamista, niin tekninen lautakunta päätti viimeksi tiistaina, että yösammutusta jatketaan säästösyistä. Vuosi sitten alkanut pimentäminen on tuonut säästöä noin 40 000 euroa.

Moni lamppu ei pala edes silloin kuin pitäisi, sillä rikkinäisiä lamppuja on paljon. Vikalistaa on nyt loppuvuodesta ryhdytty käymään systemaattisesti läpi ja korjaukset aloitettu.

Ensi viikolla alkaa koko kunnan alueen kattava katulamppujen vaihtokierros, jonka seurauksena kaikkien katuvalojen pitäisi palaa jouluun mennessä.

Lähivuosina koko katuvalojen verkosto aiotaan saneerata perusteellisesti. Työn suunnittelija on jo valittu, ja suunnittelu sisältää kaikkien valaisinten, linjojen ja pylväiden kuntokartoituksen sekä saneeraussuunnitelman. Vanhat elohopeahöyrylamput vaihdetaan uusiin ja vähemmän energiaa kuluttaviin valaisimiin. Katuvaloohjaus uusitaan ja keskitetään yhteen pisteeseen.

Suunnitelma valmistuu ensi kesään mennessä. Varsinainen saneeraustyö päästään kilpailuttamaan kesällä, jolloin varsinainen saneeraustyö pääsee alkamaan ensi syksynä.

Valot palavat öisin vain ostoskeskusten kulmilla ja taajaman pääteillä, eli Turengissa liikenneympyrän teillä ja Tervakoskella Vähikkäläntiellä.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)29.12.2011 10:41

Jos Nylund lukisi tiedotusvälineitä, niitä paikallisia tietäisi hän että todellakin suuri osa ilkivallanteosta yms. rikollisesta toiminnasta tapahtuu yöaikaan. Siten lienee suoraan vedettävissä johtopäätös että nimenomaan katuvalottomuus yöaikaan on aiheuttanut rikospiikin Janakkalassa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.12.2011 10:36

Lainaus Nylundin tekstistä: "Joka tapauksessa kadunpidon budjetti tehtiin paljon ennen tätä päätöstä ja oli riippuvainen saatavasta säästöstä".

Eli tarkoitus on ollut säästää jostakin mutta ei ole tiedetty mistä? Kyllä täytty olla säästökohde tiedossa kun säästää päätetään. Jos ei ole niin silloinhan ollaan kunnassa ihan pihalla. Jotain rotia sentään virkamiesten toimintaan tulisi siis saada.

Siinä ole Piia oikeassa että kotihoidontuen maksamista täytyisi Janakkalassa rajata ja hyvinkin paljon.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.12.2011 20:43

Katsoiko vieras päätöksen kritisoija myös poliisin lausunnon asiasta? Se ei ole ollenkaan niin yksiselitteinen, niin kuin voisi luulla. Siinä ei ole kerrottu esim. onko vahingonteot tehty juuri pimeillä, vai valaistuilla alueilla. Kellon aikojen tulkitseminen myös on lausunnossa epäselvää. Joka tapauksessa kadunpidon budjetti tehtiin paljon ennen tätä päätöstä ja oli riippuvainen saatavasta säästöstä. Kunnassa monesta muusta menosta voisi saada suurempia säästöjä, kun vaan tahtoa löytyisi oikeisto puolelta.
Viime valtuustossa peräänkuulutin vastuunottoa päätöksenteossa vedoten kotihoidon kuntalisän tulorajoitukseen. Koska mielestäni kunnan tulisi avustaa oikeasti pienituloisia ja tosissaan apua tarvitsevia.
Piia Nylund, teklan pj.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.12.2011 10:40

Mahtaakohan se Janakkalan kunta ottaa vastuun näistä lisääntyneistä vahingonteoista? Näyttää järjenkäytön mahdollisuus kadonneen päätöksentekijöiltä ja etenkin asian esittelijältä eli vastuulliselta virkamieheltä kun katsoo pöytäkirjaa ko. asiasta.
Kannattaisi joskus virkamiehenkin uskoa sitä asiantuntijaa eli polliisia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.12.2011 19:23

Kummallista säästämistä Janakkalan Kunnalla. Kunnantalon jokaisessa ikkunassa palaa kyntteliköt 24/7.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 7

  2. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 6

  3. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 5

  4. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 5

  5. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 3

  6. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 3

  7. Musiikkia Pyhän Laurin kirkossa

    KULMILTA KUULUU 31.8. 14:14 8 0 3

  8. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 3

  9. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 1 0 3

  10. SC Urbans tykitti kolmannessa erässä vastustajansa suohon

    URHEILU 28.11. 16:09 7 1 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot