Uutiset

Päivitetty 13.12.2011 18:17, julkaistu 13.12.2011 18:16

Janakkala palkkaa yhdeksän lähihoitajaa

Talousarvion mukaisesti Janakkalan kuntaan palkataan ensi vuonna 9 lähihoitajaa. Esitys oli seitsemästä toimesta, mutta valtuusto lisäsi pakettiin 2 määräaikaista hoitajan tointa vanhustyöhön ja pitkäaikaishoitoon. Oikeisto ja vasemmisto olivat lisäyksen puolella yksimielisesti, joskin työsuhteiden muodosta äänestettiin.

Demarit ja vasemmistoliiton valtuutetut olivat palkanneet hoitajat Janakkalan vanhustenhoidon palvelurakennemuutoksen läpiviemisen ajaksi, ei 2 vuoden määräajaksi kuten Irja Pynnösen (kesk.) tekemän esityksen mukaisesti lopulta määriteltiin.

Jaana Kivistö (vas.) toivoi toistaiseksi voimassaolevia työsuhteita sillä perusteella, että määräaikaisuuksiin on nykyään vaikea löytää tekijöitä. Merja Taponen (kesk.) taas katsoi, että määräaikaisuus on selkeä peruste tilanteessa, jossa palvelurakennemuutoksen läpiviemisen aikataulua ei tiedetä. Palvelurakennemuutoksessa karsitaan vanhusten laitoshoitoa ja lisätään ympärivuorokautisesti tuettua palveluasumista.

Janakkala on saanut Aluehallintoviranomaiselta ja entiseltä Lääninhallitukselta huomautuksia vanhainkodin hoitomitoituksesta. Tällä päätöksellä tilannetta paikataan.

– Uskon myös, että pian vajaamitoituksesta määrätään kunnille sanktioita, ennusti Pynnönen.

Lähihoitajapaikoista kaksi osoitetaan Tohvelakotiin. Lapsiperheiden kotihoitoon nimetään niin ikään kaksi hoitajaa – aiemmin perintövaroin järjestetty toiminta otetaan nyt kunnan pysyväksi toiminnaksi.

Kuntaan palkataan myös psykiatri, psykiatrinen sairaanhoitaja ja sairaanhoitaja. Psykiatrisen avohoidon vahvistamisen nähdään sekä parantavan palvelujen saatavuutta että vähentävän ostopalvelujen tarvetta muualta.

– Hoitajamitoitus sairaalassa on selkeästi huonompi kuin Tapailakodissa. Nyt sairaalaan on tulossa vain yksi hoitajanpaikka, mutta jatkossa tarvitaan huomattavasti enemmän, muistutti Heikki Salmi (sd).

Sosiaalityöhön palkataan perhetyöntekijä, kaksi ohjaajaa nuorten työpajalle ja palveluohjaaja maahanmuuttopalveluihin.

Esko Helle (vas.) olisi toivonut siivouspalveluihin lauseketta, jonka mukaan Tapailakodin, sairaalan ja Kotipellon siivous varmistettaisiin kunnan omana työnä tehtäväksi. Vasemmiston lisäksi hän sai taakseen muutaman keskustalaisen, mutta äänin 21–22 valtuusto päätti jättää talousarvioon myös ostopalvelujen käyttämisen mahdollisuuden.

Kahden hoitajapaikan lisäys maksaa kunnalle noin 80 000 euroa vuodessa. Päätös luisuttaa tulevan tilikauden ennusteen noin 36 000 euroa alijäämän puolelle. Ilman lisäystä arvio olisi ollut runsaat 40 000 plussan puolella.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 7

  2. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 6

  3. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 5

  4. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 5

  5. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 3

  6. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 3

  7. Musiikkia Pyhän Laurin kirkossa

    KULMILTA KUULUU 31.8. 14:14 8 0 3

  8. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 3

  9. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 1 0 3

  10. SC Urbans tykitti kolmannessa erässä vastustajansa suohon

    URHEILU 28.11. 16:09 7 1 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot