Janakkalan työpajalla tehdään joulua
- Askartelupajan työnohjaaja Ilona Heikkilä loihtii koristeita jouluksi ja Tiina Koskinen valmistaa lämmintä talvipakkasille.
Janakkalan nuorten työpajalla on valmisteltu joulua toista kuukautta. Kyntteliköt, tontut, puunkantotelineet ja lintulaudat ovat kaikki pajalaisten osaavien kätten tuotoksia.
Piparkakkutalot saavat suun vehnäselle ja neuleet saajansa lämpimiksi. Värikkäät puujunat ja pinkit barbinsängyt pitävät pikkuväen tyytyväisinä.
Viime joulun hittituotteena olivat sata vuotta vanhoista heinäseipäistä tehdyt kyntteliköt. Lähtökohtana on aina tarjota sellaista, mitä muualta ei löydy.
Työpajan toiminta on laajentunut viime aikoina huomattavasti. Tällä hetkellä puu- ja metallipuolilla, maalaamossa, kierrätyksessä, myymälässä, keittiöllä, kioskissa ja askartelussa paiskii hommia 35 henkilöä ikähaarukan ollessa 18-60 vuotta.
Pajan myymälä on toiminut Taimistotiellä pari vuotta ja väki on löytänyt paikalle vaihtelevasti. Myymälä on avoinna arkisin kello 9–15 ja lauantaina 10.12 kello 10–14.
Pajan kuulumisista enemmän 8.12. Janakkalan Sanomissa.




