Uutiset

Päivitetty 25.11.2011 10:49, julkaistu 22.11.2011 10:43

Jänispolulta siirrytään Puu-Tapailaan

Kuva: Ville Säteri
VILLE SÄTERILähetä palautetta toimittajalle
Jänispolun päiväkotilapset siirtyvät evakkoon remontissa olevan Puu-Tapailan tiloihin huhtikuun aikana.

Jänispolun päiväkodilta muutetaan evakkoon parhaillaan remontissa olevan, terveyskeskuksen pihapiirissä sijaitsevan Puu-Tapailan tiloihin. Näillä näkymin muutto ajoittuu huhtikuuhun 2012.

Suunnitelmissa on supistaa päiväkodin toiminta minimiin 5.–13.4, sillä kaikki väistötiloihin siirrettävä tavara on ensin putsattava perusteellisesti.

– Tekstiilit pestään ihan normaalisti ja irtain tavara kannetaan ilmeisesti rekan konttiin ja puhdistetaan kaasusysteemillä, joka on aivan vastaava menetelmä, millä huonetiloja desinfioidaan, kiinteistöpäällikkö Juha Härkönen kertoo.

Päiväkoti tarvitsee Puu-Tapailan tiloja vain kesän ajan, eikä tilapäisjärjestely hankaloita Härkösen mukaan terveyskeskusremontin etenemistä. Joitakin toimintoja, kuten lääkevarasto ja pyykkien huolto siirretään kuitenkin Puu-Tapailan kellarikerrokseen.

Pikkuväen visiitti taloon aiheuttaa vain pientä hienosäätöä. Huonetilamuutoksia ei tarvita, mutta piha-alue on aidattava ja ulos tuotava leikkivälineitä.

– Puu-Tapailan tiloihin laitetaan väliaikaisesti 4-5 ylimääräistä repijäsysteemillä varustettua wc-pyttyä. Ne hienontavat tavaran myllyn tavoin, jolloin ne voidaan liittää normaalin 110-millisen sijasta 50- tai jopa 32-milliseen viemäriputkeen. Tämä on helposti järjestettävissä, sillä samoihin paikkoihin oli jo alunperin tulossa lavuaarit, Juha Härkönen kertoo.

Jänispolun henkilökunta on tutustunut Puu-Tapailan tiloihin ja todennut, että hoito on järjestettävissä. Käytettävissä on yksi 45 neliön ja useita 20 neliön huonetiloja. Ruokailu tapahtuu Tapaila-kodilla ja siirtymä vaatii 50 metrin happihyppelyn.

Puu-Tapailan remontti on edennyt museoviraston tarkassa valvonnassa. Kunnan intresseissä olisi ollut huonekokojen pienentäminen, mutta lupaa ei herunut. Talotekniikka on uusittu täysin, mutta sisustuksessa on säilytetty kaikki käyttökelpoinen.

– Esimerkiksi kaikki vanhat ehjät listat säilytetään ja puiset väliovet kunnostetaan. Sisällä on tehty väritutkimus ja vanhoja sävyjä on kaivettu uudelleen esiin, Härkönen kertoo.

Jänispolun korjaussuunnitelma on tilattu Insinööritoimisto Tähtiranta Oy:ltä ja se valmistuu tammikuun 2012 loppuun mennessä.

Sisätiloissa uusitaan puurakenteisten väliseinien alajuoksut ja rungot, ulkoseinien lattiarajoja tiivistetään, lattiaa aukaistaan, jotta pohjaviemärit voidaan tarkastaa ja tehdä tarvittavat kuivaustoimet. Yläpohjaan tehtävien korjausten laajuus selviää myöhemmin.

Parhaillaan Jänispolulla tehdään piha-alueen salaojituksen parannus- ja uusintatöitä, maanpinnan kaatojen korjauksia sekä sokkelien perusmuurilevyjen asennuksia.

Urakan yhteydessä havaittiin yksi ulkopuolinen painauma, joka on nyt korjattu. Painauma on syntynyt viime kesänä lämpölinjan uusimisen yhteydessä.

Päiväkodilla on suoritettu myös viemärien kuvaus, jossa niiden on todettu olevan hyvässä kunnossa.

Ilmanpuhdistimia on toiminnassa 14 kappaletta ja sisäilmasta on otettu seurantanäytteet viimeksi 14.11. Näytteitä otetaan talven mittaan säännöllisesti ja tuloksista tiedotetaan vanhemmille sitä mukaan, kun ne valmistuvat.

Oirekyselyn vastausaikaa on pidennetty, koska kysely ei ole saavuttanut kaikkia. Tuloksista tiedotetaan myöhemmin.


AVAINSANAT: Jänispolun päiväkoti, kosteusongelmat,

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 7

  2. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 6

  3. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 5

  4. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 5

  5. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 3

  6. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 3

  7. Musiikkia Pyhän Laurin kirkossa

    KULMILTA KUULUU 31.8. 14:14 8 0 3

  8. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 3

  9. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 1 0 3

  10. SC Urbans tykitti kolmannessa erässä vastustajansa suohon

    URHEILU 28.11. 16:09 7 1 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot