Uutiset

Päivitetty 9.11.2011 15:52, julkaistu 9.11.2011 13:33

Tuhti virkapaketti ensi vuodelle

Kuva: Merja Sillasto
MERJA SILLASTOLähetä palautetta toimittajalle
Kunnanhallituksen vasen puoli olisi toivonut talousarvioesitykseen vielä enemmän hoitavia käsiä. Jaana Kivistö (vas.) ja Kalevi Ilmarinen ihmettelivät myös työllistämisrahojen vähentämistä.

Tuoreen talousarvioehdotuksen mukaan Janakkalan kuntaan palkataan ensi vuonna 7 lähihoitajaa. Lähihoitajan vakansseista kaksi on korvamerkitty Tohvelakotiin ja toiset kaksi lapsiperheiden kotihoitoon. Vanhustyö ja pitkäaikaishoito saa kolme hoitajaa.

Lapsiperheiden kotihoito on palvelu, jonka Janakkalan kunta ottaa näin pysyväksi toiminnaksi. Palvelu alkoi kokeiluna helmikuussa 2010, ja tähän asti se on rahoitettu kunnan saamilla perintövaroilla. Lapsiperhekodeissa tehdään ennaltaehkäisevää työtä muun muassa lastensuojelun alueella.

Terveydenhuoltoon palkataan psykiatri, psykiatrinen sairaanhoitaja ja sairaanhoitaja.

Lapsiperheiden kotihoidon tavoin on psykiatrin palvelut järjestetty edelliset noin 1,5 vuotta perintövaroilla. Nyt palvelua jatketaan kunnan maksamana. Näin kunnassa pyritään sekä parantamaan ennaltaehkäiseviä palveluja että vähentämään psykiatriapalvelujen ostotarvetta Hämeenlinnasta.

Sosiaalityön kentälle palkataan perhetyöntekijä, kaksi ohjaajaa nuorten työpajalle ja palveluohjaaja maahanmuuttopalveluihin.

Katajan iltapäivähoitoon palkataan pysyvästi kuusi ohjaajaa. Vammaisten lasten iltapäivätoiminnan järjestäminen otettiin tänä syksynä pika pikaa Janakkalan kunnan hoidettavaksi, kun Hämeenlinnan kaupunki ilmoitti, ettei se enää voi järjestää siellä koulua käyvien janakkalalaisten lasten iltapäivätoimintaa.

Ennaltaehkäisevää otetta painotetaan palkkaamalla yksi uusi erityislastentarhanopettaja ja yksi erityisluokanopettaja. Koululaisten iltapäivätoimintaan lisätään kaksi kouluohjaajaa.

Suun terveydenhoitoon ei ole tulossa uusia virkoja, mutta pitkän hammaslääkärijonon takia Janakkalan kunta ostaa särkypäivystystä yksityiseltä palvelutuottajalta ensi vuoden loppuun asti korkeintaan 210 000 eurolla.

Maaseututoimeen perustetaan vuoden alusta suuri yhteistoiminta-alue, jossa Janakkala toimii isäntäkuntana Lopelle, Hausjärvelle, Hämeenlinnalle ja Riihimäelle. Tätä varten vakanssilistalla on kuusi maaseutuasiamiehen virkaa.

Maaseutuhallinnon yksikössä mukana olevat kunnat maksavat virkojen kustannukset yhdessä. Janakkalan kustannukset eivät juuri muutu. Janakkalassa työskentelevästä maaseutuasiamiehestä tulee vuoden alussa hallintoyksikön vetäjä tittelillä maaseutupäällikkö.

Erityisesti hoitajamäärä on puhuttanut kunnanhallitusta.

– Tällä ratkaisulla viedään tilannetta selkeästi nykyistä parempaan suuntaan ja varaudutaan vanhusten hoidon palvelurakennemuutokseen, jossa laitosvaltaista hoitoa muutetaan kodinomaisen palveluasumisen suuntaan, toteaa kunnanhallituksen puheenjohtaja Merja Taponen (kesk.).

Vasemmalla puolella nähdään toisin.

– Valitettavasti suosituksiin ei päästä vieläkään, sanoo kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Kalevi Ilmarinen (sd).

– Toivoisin, että Janakkala pääsisi asiassa eteenpäin muutenkin kuin vain virallisten valitusten kautta, sanoo Jaana Kivistö (vas.).

Janakkala sai viimeksi tänä syksynä Aluehallintoviranomaiselta huomautuksen siitä, ettei kunta ole ryhtynyt riittäviin toimiin Tapailakodin henkilöstömitoituksen nostamiseksi.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 7

  2. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 6

  3. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 5

  4. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 5

  5. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 3

  6. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 3

  7. Musiikkia Pyhän Laurin kirkossa

    KULMILTA KUULUU 31.8. 14:14 8 0 3

  8. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 3

  9. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 1 0 3

  10. SC Urbans tykitti kolmannessa erässä vastustajansa suohon

    URHEILU 28.11. 16:09 7 1 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot