Uutiset

Päivitetty 9.11.2011 15:52, julkaistu 9.11.2011 15:50

Janakkalan kunnanhallitus kiristi ensi vuoden talousarvioesityksen plussalukemiin

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esa Silvennoinen, kunnanjohtaja Anna-Mari Ahonen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Merja Taponen vievät talousarvioesityksen valtuustoon joulukuun 12. päivä.

Janakkalan kunnan talous yltää ensi vuonna juuri ja juuri ylijäämän puolelle, jos kunnanhallituksen esitys talousarvioksi toteutuu. Taloussuunnitelmakauden 2013–2015 lopulla on näkyvissä pientä miinusta, mutta edellisvuosien miljoonaylijäämä toimii puskurina.

–Näinkin erinomaisessa tasapainossa oleva esitys on ilouutinen, luonnehtii kunnanhallituksen puheenjohtaja Merja Taponen (kesk.).

Väkiluvun kasvu selittää sen, että kasvussa ovat niin tulo- kuin menopuolikin; asukkaat tuovat verotuloja ja valtionosuuksia, mutta vaativat myös palveluja.

Esitys ei syntynyt aivan kivuitta. Kunnanjohtaja Anna-Mari Ahonen kuvailee karsintaa kipeäksi, mutta välttämättömäksi prosessiksi.

Yksin perusturvan toimialan omasta ehdotuksesta nypittiin pois jopa 2 miljoonaa euroa. Summa koostui pääasiassa ”pienistä puroista”, eli määrärahoja karsittiin juustohöyläperiaatteella sieltä täältä. Karsinnan kohteeksi joutui myös kaksi perusturvan esittämää hoitajavakanssia.

Kunnanhallituksen vasen puoli kritisoi työllistämisen määrärahojen karsimista. Tälle vuodelle varattu lähes 700 000 euroa tulee käytetyksi, mutta ensi vuonna esityksen summaksi on piirretty 400 000. Kunnanhallituksen käsittelyssä rahaa siirtyi perusturvan toimialalle.

– Myös yli 80 000 valtionosuuksia jää näin saamatta, toteaa Jaana Kivistö (vas.).

– Siirto on aika uskomaton. Tuskiin kukaan ajattelee, että työllisyystilanne äkisti paranee nykyisestä, sanoo Kalevi Ilmarinen (sd.).

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esa Silvennoinen (kok.) katsoo, että esitys tukee työllistymistä monin eri keinoin, esimerkiksi lisäämällä kaksi ohjaajan tointa nuorten työpajalle.

Lainan määrä kasvaa 2,5 miljoonalla 35 miljoonaan euroon. Asukasta kohti laskettuna lainasumma kohoaa yli 2 000 euron. Kuntien keskimääräinen velka vuoden 2010 tilinpäätöksen mukaan on 2005 euroa asukasta kohden.

Velkarahaa tarvitaan investointeihin, joiden yhteissumma on 6,8 miljoonaa.

Suurimmat investoinnit ovat Turengin terveysaseman peruskorjaus 4,2 miljoonaa ja ruokapalvelukeskuksen eli keskuskeittiön rakentaminen 3,8 miljoonaa euroa.

Tonttituotantoa edistetään noin 2,5 miljoonalla eurolla. Tervakosken Eväsojan rakentaminen vie 750 000. Vuonna 2013–2015 Turengissa varaudutaan Kyterin eli taajaman länsipuolen rakentamiseen yhteensä noin miljoonalla eurolla.

Tervakosken terveyskeskuksen peruskorjaukseen varataan ensi vuonna 50 000 euroa ja seuraavana vuonna 250 000 euroa. Leppäkosken pyörätien rakentamiseen esitetään 230 000 euroa.

Vuonna 2014 valmistaudutaan rakentamaan Korkeavuorenpellon aluetta, jolloin Turenki alkaa laajentua Kalpalinnan suuntaan. Rahaa varataan tässä vaiheessa 420 000 euroa.

Muutamia investointeja on lykätty. Esimerkiksi sekä Turenkiin että Tervakoskelle kaavaillut liikuntapuistot eivät mahdu vuoteen 2015 ulottuvaan taloussuunnitelmaan.

Janakkalan kunta ilman liikelaitoksia (muutos tämän vuoden talousarvioon):

Toimintakulut 103 milj. (+ 5,1%)

Toimintatuotot 25,9 milj. (+ 4,2%)

Verotulot 56,4 milj. (+ 4%)

Valtionosuudet 23,5 milj. (+ 2,4%)

Toimintakate -77 milj.

Vuosikate 2,5 milj.

Poistot 2,9 milj.

Investoinnit 6,8 milj.

Tilikauden tulos 0,6 milj.

Tilikauden ylijäämä 5 600 e.

Kumulatiivinen ylijäämä vuoden lopussa 5,1 milj.

Lainaa 35 milj.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 7

  2. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 6

  3. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 5

  4. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 5

  5. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 3

  6. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 3

  7. Musiikkia Pyhän Laurin kirkossa

    KULMILTA KUULUU 31.8. 14:14 8 0 3

  8. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 3

  9. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 1 0 3

  10. SC Urbans tykitti kolmannessa erässä vastustajansa suohon

    URHEILU 28.11. 16:09 7 1 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot