Uutiset

Päivitetty 28.9.2011 16:21, julkaistu 27.9.2011 16:39

SC Urbans aloitti kautensa voitolla

Turenkilaisen salibandyseura SC Urbansin lippulaiva, 2. divisioonassa pelaava edustusjoukkue aloitti kautensa perjantaina liikuntahallilla. Vastaan asettui heti yksi kolmesta paikallisvastustajasta, RSS Laaka lopelta.

Ottelussa tehtiin maaleja vuoronperään, mutta lopulta Urbans voitti lukemin 8–6 (2–2,4–3,2–1).

Maalinteon aloitti Laaka alle minuutin pelin jälkeen. Urbansin avausosuman täräytti junnuikäinen Tomi Tuominen Simo Kurjen syötöstä. Toisen avauserän kotimaalin väsäsi parivaljakko Henri Nyberg ja Ville Rajapuro ylivoimalla.

Toisessa erässä Urbans osui neljästi ja Laakan kolmesti. Maalin viimeistelivät Kai Ericsson, Niko Niemi, Ville-Veikko Alanko ja valmennuksesta vastaava Jussi Aaltonen.

Kolmannen erän alkuun Urbans onnistui ylivoimalla nuoren Tomi Tuominen tällättyä illan toisen osumansa Laakalais pelaajan kuluttaessa jäähyaitiota. Tomin maalin syötön väsäsi kovassa iskussa ollut Ville-Veikko Alanko.

Laaka kiri vielä maalin päähän, mutta lopullisen niitin loppilaisten pömpeliin iski Jouko Honkanen Tomi Heinosen syötöstä parikymmentä sekuntia ennen loppua.

– Aika sekava peli. Eka erä oli ihan jees – kaveri ei juuri karvannut. Toisessa erässä Laaka alkoi karvaamaan ja meidän hyökkääjien olis pitänyt enempi auttaa pakkeja. Meiltä tosi huono erä. Kolmas oli hitusen parempi. Saatiin tarvittavat maalit ja kaksi pistettä, mikä on tärkeintä, jutteli joukkueen valmentaja Jussi Aaltonen.

– Hyvää oli tietysti Tomi Tuomisen onnistuminen ja se, että tehtiin pari maalia ylivoimalla. Sitä emme ole juurikaan treenanneet, Aaltonen kertoi. Urbansin parhaana palkittiin Tomi Tuominen. Ottelu houkuttelipaikalle muikean lukeman yleisöä, 137.

Urbans kohtaa 1.10. vieraissa Pirkkalan pirkat. Seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 7.10, jolloin vastaan asettuu toinen paikallisvastus Lammin Salibandy.

Tuikkikset Laaka ottelusta (raadissa Jarno Hakanen, Heta Leino ja Hannaleena Vainio):

*** Ville-Veikko Alanko – VV oli hirmu iskussa (1+2). Peli-ilo paistoi ylälehterille asti. Uudet ketjukaverit saivat VV:n iskuun.

** Jani Halme – Loppuun asti yrittäjä. Puurtaja viihtyi loistavasti VV:n rinnalla

* Kai Ericsson – Ketjun kolmas lenkki. Täräytti maalin ja sopi ketjuun kuin nenä päähän. Selvä vahvistus!

* Tomi Tuominen – Nuorukainen ei kuvia kumarra. Vastuuta sateli ylivoimia myöten ja maalihanat aukesivat. Lupa odottaa vaikka mitä!


AVAINSANAT: SC Urbans, salibandy, 2. divisioona

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 7

  2. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 6

  3. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 5

  4. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 5

  5. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 3

  6. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 3

  7. Musiikkia Pyhän Laurin kirkossa

    KULMILTA KUULUU 31.8. 14:14 8 0 3

  8. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 3

  9. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 1 0 3

  10. SC Urbans tykitti kolmannessa erässä vastustajansa suohon

    URHEILU 28.11. 16:09 7 1 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot