Uutiset

Päivitetty 6.9.2011 13:46, julkaistu 6.9.2011 13:09

Tapailakotiin tarvittaisiin kolme hoitajaa lisää – aluehallintovirasto hoputtaa

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut huomautuksen Janakkalan perusturvalautakunnalle siitä, ettei se ole ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin vanhainkoti Tapailakodin henkilömitoituksen korjaamiseksi.

Suositustason saavuttaminen edellyttäisi kolmen hoitajan lisäystä. Silloin koulutettuja työntekijöitä olisi 0,6 yhtä asukasta kohden. Laatusuosituksessa tämä olisi tyydyttävän hoidon taso.

Lääninhallitus antoi ensimmäisen vastaavan huomautuksen vuonna 2006 ja edellytti hoitajien lisäämistä. Nyt lääninhallituksen korvanneen aluehallintoviraston selvittelytyö lähti käyntiin nimettömästä kirjeestä, jossa ilmoitettiin, että lääninhallituksen päätökset ja sen asettamat lisätyöntekijöiden palkkausvelvoitteet on jätetty kunnassa noudattamatta.

Perusturvalautakunnan on annettava syyskuun loppuun mennessä selvitys siitä, miten se aikoo lisätä Tapailakodin henkilökuntaa. Aluehallintoviraston mukaan henkilöstömitoitus tulee järjestää asianmukaiseksi viivytyksettä, eikä asiassa saisi jäädä odottelemaan uudistusta, jota Janakkalan palveluasumiseen ollaan tekemässä vuoden 2012 loppuun mennessä.

Tapailakodin 36 pitkäaikaishoitopaikkaa ovat täynnä. Lisäksi on yksi intervallipaikka eli paikka osittain kotona asuville vanhuksille. Asukkaiden keski-ikä on lähellä 85 vuotta. Vuoteeseen hoidettavia asukkaita on 3–4 jokaisella kolmella kotialueella.

Janakkalan kunnan antaman selvityksen mukaan työssä on tällä hetkellä 7 sairaanhoitajaa, 21 lähihoitajaa, yksi kodinhoitaja, 3 laitoshuoltajaa, yksi toimistosihteeri ja yksi vastaava ohjaaja. Lisäksi yksikössä on yksi lähihoitaja, joka toimii varahenkilönä. Yksikössä työskentelee myös fysioterapeutti ja kuntohoitaja sekä kaksi terveyskeskuslääkäriä. Vastaava ohjaaja toimii yksikön esimiehenä ja kuntoutusyksikössä sairaanhoitaja toimii tiiminvetäjänä. Vanhainkodissa on neljä vakituista yötyöntekijää.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)30.9.2011 16:57

On tapahtunut pitkälle viety PERUSTURVARIKOS en kyllä käsitä miten nykyiset perusturvan ihmiset voivat enään jatkaa ja saati sitten nämä kaksi suojatyöpaikan omaavaa vanhusten-rääkkääjää, PERUSTURVAJOHTAJA sekä VANHUSTYÖNJOHTAJA, jotka ovat pitkältä 90-luvun alusta alkaen kulkeneet kädet VANHUSTEN VERESSÄ, nyt on kyllä jonkun puututtava tähän likaiseen peliin ja nopeasti, sillä emme enään halua että vanhukset kärsivät tai heidät tapetaan vain muutaman kahelin pääättäjän toimintakyvyttömyyden vuoksi, kolme hoitajaa ei ole iso uhraus siitä että vanhukset vihdoin saisivat hyvää hoitoa!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.9.2011 14:51

12.9.2011 kommentoinut henkilö kirjoitti:

"Yksikössä työskentelee myös fysioterapeutti ja kuntohoitaja sekä kaksi terveyskeskuslääkäriä."

Kyllä on iso VALE!

Pitäisi muistaa, että toimittajat kirjoittavat juttunsa lyhyesti ja ytimekkäästi. Ja aina ei asian oikea laita ilmene.

Ote annetusta vastineesta esim. lääkäreiden osalta: Vanhainkodissa käy lääkäri kaksi kertaa viikossa, tällä hetkellä maanantaisin ja torstaisin. Vanhainkodin 37:lle pitkäaikaishoidossa olevalle asukkaalle on varattu lääkäriaikaa neljä tuntia viikossa. Kuntoutusyksikössä lääkäri käy päivittäin, lääkäriaikaa on varattu 20 asiakasta varten kahdeksan tuntia viikossa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.9.2011 16:23

KUNTA VASTASI VALHEILLA.

SELVITYS ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTOLLE TAPAILAKODIN HENKILÖSTÖMITOITUKSESTA

51 §
Petula 28.9.2011 (Valmistelu: Perusturvajohtaja Matti Valtonen, puh (03) 680 1250 Vanhustyön johtaja Eija Kangasmaa, puh. (03) 680 1491, Tapailakodin vastaava ohjaaja Sanna Mäkinen, puh. (03) 680 1500)

Etelä- Suomen Aluehallintovirasto on antanut huomautuksen Janakkalan perusturvalautakunnalle siitä, että se ei ole ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin Tapailakodin henkilöstömitoituksen korjaamiseksi ikäihmisten laatusuositusten edellyttämällä tavalla, vaikka aluehallintovirasto on vuodesta 2006 asti kiinnittänyt Janakkalan perusturvalautakunnan huomiota tilanteen korjaamiseksi vanhusasukkaiden hyvän hoidon ja turvallisuuden takaamiseksi. Aluehallintovirasto edellyttää, että Janakkalan perusturvalautakunta antaa 30.9.2011 mennessä selvityksen siitä, miten se aikoo lisätä Tapailakodin henkilökuntaa suositusten mukaiseksi. Aluehallintoviraston päätös 7.7.2001/ PH723A esityslistan oheismateriaalina.

Aluehallintoviraston päätösprosessi on käynnistynyt nimettömän kirjeen perusteella. Hyvän hallinnon ja asioiden käsittelyn julkisuusperiaatteen näkökulmasta tällaista prosessin käynnistämistä nimettömänä on pidettävä ongelmallisena. Nimettömänä toimimisen perusteet, motiivit ja tarkoitusperät jäävät tällöin arvailujen varaan ja vastausta vaille.

Seuraavassa selvityksessä esitetään Tapailakodin hoidon laatua eri seurantatuloksin, laatusuositusten kokonaisuuden toteutumista Janakkalan kunnan vanhustyössä ja sosiaalihuoltolain edellyttämän palvelun toteutuminen.

Tapailakodin hoivan ja hoidon laatu seurantatulosten perusteella

Vanhusasukkaiden hyvän hoidon ja turvallisuuden takaamiseksi vanhustyössä on määritelty hyvän hoidon kriteerit vuonna 2006. Hyvä hoito muodostuu kokonaisuudesta, jossa henkilöstömitoitus on vain yksi tekijä. Tutkimuksissa on myös todettu, että henkilöstön määrä ei suinkaan aina korreloi hoitotyön hyvän laatuun. Hoidon laadun kannalta vähintään yhtä tärkeitä tekijöitä on työn organisointi, henkilöstön koulutustaso sekä asiakkaan että henkilökunnan mahdollisuus vaikuttaa omaan hoitoonsa / työhönsä. Janakkalan vanhustyössä hyvä hoito on määritelty neljästä eri näkökulmasta: asiakas, prosessi, henkilöstö ja talous. Näistä neljästä näkökulmasta hoidon laadusta ja laadun seuraamisesta Tapailakodissa todetaan seuraavaa:

Asiakasnäkökulma

1. Asiakas on palvelutarpeensa mukaisessa hoitopaikassa ja asiakkaan sijoitus perustuu kokonaisvaltaiseen asiakkaan toimintakykyarvioon

Toteutus: Vanhustyössä toimii SAS-työryhmä, joka kokoontuu joka viikko torstaisin. Työryhmään kuuluvat sekä laitoshoidon että kotihoidon lääkäri, kotiutushoitaja, terveyskeskuksen sosiaalityöntekijä, kotihoidon palveluohjaaja, yksikköjen esimiehet ja vanhustyön johtaja. Työryhmissä on moniammatillista osaamista laajasti. Sijoitustilanteessa asiakkaan toimintakyky ja kokonaistilanne on arvioitu eri toimintakykymittarein ja sijoituspäätös tehdään moniammatillisen arvioinnin perusteella. Sijoituksesta sovitut kriteerit täyttyvät pääsääntöisesti hyvin. Asiakkaiden hoitoisuutta arvioidaan kerran vuodessa laajasti koko vanhustyössä RAVA-toimintakykymittarin avulla. Koska asiakkaan sijoituksella on monesta eri näkökulmasta laajat vaikutukset, on kunnassa päädytty näin mittavaan resursointiin sijoituspäätöksiä tehtäessä.

2. Asiakkaan hoito- ja hoivapalvelut perustuvat hoito- ja palvelusuunnitelmaan

a. pitkäaikaishoitoon tulevilla asiakkailla hoitoneuvottelu on kuukauden kuluessa hoitoon saapumisesta / palvelun alkamisesta.

Toteutus: Uuden asiakkaan saapuessa pitkäaikaishoitoon pyritään pitämään aina hoitoneuvottelu. Hoitoneuvotteluun osallistuu asiakas - voimavarojensa mukaan - ja hänen omaisensa ja /tai hoitoon aktiivisesti osallistuvat läheiset asiakkaan oman valinnan mukaan. Hoitoneuvottelun perusteella asukkaalle laaditaan hoitosuunnitelma, johon perustuu hänen päivittäinen hoitonsa.

b. pitkäaikaisasiakkaan hoitosuunnitelma arvioidaan kolmen kuukauden välein tai asiakkaan toimintakyvyn ja palvelutarpeen muuttuessa oleellisesti.

Toteutus: Hoitosuunnitelma arvioidaan säännöllisesti. Mikäli asiakkaan terveydentilasta tapahtuu merkittäviä muutoksia, neuvotellaan asiakkaan ja hänen omaistensa kanssa jatkohoidon linjauksista. Hoitosuunnitelman arvioimisen päivämäärä ja asiakkaan sen hetkinen tilanne kirjataan asiakkaan hoitosuunnitelmaan. Hoitotyön kirjaamista arvioidaan kahdesti vuodessa. Arviointitulokset käsitellään vanhustyön johtoryhmässä, kirjaamisen kehittämisryhmässä ja työyksikössä. Tulosten perusteella hoitotyön kirjaamista parannetaan jatkuvasti. Tapailakodissa hoitosuunnitelmat on arvioitu kuntoutusyksikössä 93 %:sti ja pitkäaikaishoidossa 80 %:sti kolme kuukauden välein.

c. hoitotyön yhteenveto tehdään puolen vuoden välein kaikilla asiakkailla

Toteutus: Hoitotyön yhteenvedot ovat vanhainkodissa laadittu asiakkaille 85 %:sti puolen vuoden välein.

d. lääketieteellinen hoitosuunnitelma päivitetään laitoshoidossa vanhainkodissa puolivuosittain

Toteutus: Vanhainkodissa käy lääkäri kaksi kertaa viikossa, tällä hetkellä maanantaisin ja torstaisin. Vanhainkodin 37:lle pitkäaikaishoidossa olevalle asukkaalle on varattu lääkäriaikaa neljä tuntia viikossa. Kuntoutusyksikössä lääkäri käy päivittäin, lääkäriaikaa on varattu 20 asiakasta varten kahdeksan tuntia viikossa.

Lääketieteelliset hoitosuunnitelmat ovat lähes 100 %:sti päivitetty.

e. kirjaamisen kriteerit täyttyvät (erillinen lomake)

Toteutus: Hyvän kirjaamisen kriteerit on määritelty erikseen. Laadukkaasta, asiakaslähtöistä kirjaamista on pyritty parantamaan sisäisen koulutuksen ja selkeän kirjaamisohjeistuksen avulla. Asiakaslähtöinen kirjaaminen vaatii edelleen kehittämistä.

3. Asiakaspalautetta kerätään ja seurataan säännöllisesti
ja läheiskysely tehdään joka toinen vuosi

Toteutus: Läheiskysely on toteutettu kahden vuoden välein. Kysely lähetetään pitkäaikaishoidossa olevan asiakkaan läheiselle. Kysely toteutettiin syksyllä 2009 ja uusintakysely on tulossa lokakuussa 2011. Vuoden 2009 tulosten perusteella läheiset olivat melko tyytyväisiä asiakkaan saamaan hoitoon. Palautteen perusteella läheisille oli epäselvää, kuka oli asiakkaan omahoitaja ja hoitava lääkäri. Näihin asioihin kiinnitettiin tulosten perusteella huomioita, joskin lääkärin vaihtuminen yksikössä todennäköisesti näkyy tulevissakin tuloksissa.

Sosiaaliasiamieheen kunnan vanhustyön kysymyksistä oltiin yhteydessä vuonna 2010 viisi kertaa, kaksi yhteydenottoa koski vanhainkotia. Vuonna 2011 on tullut yksi asiakasmuistutus asiakkaan hoidon sisältöön liittyvistä kysymyksistä.

Prosessinäkökulma

1. Hoitoprosessit on kuvattu ja palveluprosesseja arvioidaan säännöllisesti sovituin mittarein

Toteutus: Tapailakodin asiakkaita koskevat prosessikuvaukset (pitkäaikaishoito-, intervallihoito- ja kuntoutusasiakkaan prosessit) on päivitetty vuosittain, viimeksi keväällä 2011.

2. Jokaisessa yksikössä on toimintasuunnitelma tehty vuosittain helmikuun loppuun mennessä

Toteutus: Tapailakodissa on toimintasuunnitelmat sekä vanhainkotiin että kuntoutusyksikköön. Toimintasuunnitelmat on laadittu sovitusti. Uuden marraskuussa 2010 hyväksytyn kuntastrategian vuoksi yksikköjen tuloskorttien laatimiseen tänä vuonna kului aikaan koko kevät, koska jokainen yksikkö joutuu arvioimaan ja pohtimaan omaan toimintaansa ja sen tavoitteita uuden kuntastrategian kriittisten menestystekijöiden kautta. Samalla yksiköt laativat alustavan tuloskortin vuosille 2011 ? 2013 pitkäntähtäimen suunnitelmana.

3. Asiakkaan / potilaan elämän laadun kannalta keskeisiä toimintakykyyn vaikuttavia asioita seurataan.

a. kaatumisten ja tapaturmien seuranta

Toteutus: Asiakkaiden kaatumiset kirjataan sekä asiakastietojärjestelmään että erilliselle kaatumisten seurantalomakkeelle. Kaatumisen yhteydessä arvioidaan kaatumisen syyt ja seuraukset, mahdolliset hoitotyön auttamismenetelmät kaatumisten ehkäisemiseksi ja lääkehoidon tarkistus. Asiakkaan terveydentilaa seurataan kaatumisen jälkeen tarkemmin kolmen päivän ajan ja seurantatieto kirjataan asukkaan asiakastietoihin.

Vanhainkodissa asukkaiden kaatumisia on paljon, mutta kaatumisten seurauksena tapahtuneita murtumia hyvin vähän. Vuositasolla kaatumisesta johtuvia murtumia on yhdestä kolmeen. Tapailakodissa toteutetaan toimintaperiaatetta, että asukas saa mahdollisimman pitkään liikkua ja ylläpitää omaa toimintakykyään. Monista sairauksista johtuen asiakkailla on usein huimausta ja terveydentilassa saattaa tapahtua nopeitakin muutoksia, jotka johtavat kaatumisiin. Asiakkaan sitominen sänkyyn on aina äärimmäinen vaihtoehto ja edellyttää aina lääkärin päätöstä, mikä kirjataan YLE-lehdelle.

Kaatumisseuranta käydään yksikössä läpi kolmen kuukauden välein yksikköpalavereissa ja laatupiirissä puolivuosittain. Tulosten seurannasta on ollut vaikutusta hoitotyön auttamismenetelmien kehittämiseen ja asiakkaan voinnin seurannan paranemiseen kaatumisten jälkeen. Kaatumistapahtumien huomioiminen on lisännyt asiakkaiden lonkkahousujen käyttöä ennalta ehkäisevässä mielessä.

b. väkivalta- ja uhkatilanteiden seuranta

Toteutus: Väkivalta- ja uhkatilanteista tehdään ilmoitus esimiehelle. Tilanteet käsitellään yksikkökokouksissa, missä yhdessä pyritään etsimään keinoja tilanteiden ehkäisemiseksi. Tarvittaessa myös työterveyshuolto on käytettävissä. Vuoden 2010 aikana väkivalta- ja uhkatilanteista tehtiin Tapailakodissa yhteensä kuusi ilmoitusta.

c. lääkehoidon toteutuksen seuranta

Toteutus: Tapailakodilla tapahtuva asiakkaiden lääkehoito perustuu yksikön lääkehoitosuunnitelmaan. Asiakkaiden lääkkeenjaossa toteutetaan ns. kaksoistarkastusta eli toinen terveydenhuollon ammattihenkilö tarkistaa toisen työntekijän jakamat asiakkaan lääkkeet. Kaikista lääkepoikkeamista tehdään ilmoitus. Lääkepoikkeaman vaikutukset asukkaaseen arvioidaan jokaisen poikkeaman yhteydessä ja myös poikkeamaan johtaneet syyt. Lääkepoikkeamat käsitellään yksikössä ja puolivuosittain myös vanhustyön johtoryhmässä.

Vuoden 2010 aikana kuntoutusyksikössä oli 15 lääkepoikkeamaa. vanhainkodissa 51 lääkepoikkeamaa. Suurin osa vanhainkodin lääkepoikkeamista oli asukkaasta johtuvia. Asukas ei ollut pystynyt nielemään lääkettä tai lääke oli löytynyt lattialta valvotusta lääkkeenantotilanteesta huolimatta. Lääkehoidon toteutuksen lääkepoikkeamien säännöllinen kirjallinen seuranta on vähentänyt asiakkaalle asti meneviä työntekijästä johtuvia lääkepoikkeamia. Vuonna 2010 lääkehoidon seurannassa ei ollut yhtään lääkepoikkeamaa, josta olisi seurannut asiakkaalle merkittävää haittaa.

Uuden työntekijän tulee osoittaa osaamisensa lääkehoidossa lääkehoitosuunnitelman mukaisesti ennen kuin hän saa itsenäisesti toteuttaa lääkehoitoa. Lääkehoitoon on nimetty yksikköön vastuuhenkilöt.

4. Asiakkaan omahoitaja on määritelty ja dokumentoitu

Toteutus: Asiakkaalle määritellään omahoitaja asiakkaan tulessa hoitoon. Samalla nimetään myös omahoitajalle varahoitaja. Omahoitajan tehtävät on kuvattu ja omahoitajajärjestelmä toimii hyvin.

Henkilöstönäkökulma

1. Henkilöstömäärä on suhteessa asiakkaiden palvelun tai hoidon tarpeeseen.

a. laitoshoidossa henkilöstön määrä / asiakkaiden määrä

Toteutus: Tapailakodissa asiakkaiden hoitoon osallistuvat ovat kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia. Vuonna 2008 tehtiin ammattirakenteeseen muutos siten, että aikaisemmin hoivatyöhön osittain osallistuneet laitoshuoltajat siirtyivät päivätyöhön ja yksi laitoshuoltajan vakanssi muutettiin lähihoitajaksi. Laitoshuoltajat tekevät yksikössä laitos- ja ruokahuoltoon kuuluvia tehtäviä. Tapailakodin ammattirakenne on muodostettu myös siten, että yksikössä on asiakkaiden hoitoon käytettävissä paljon sairaanhoidollista osaamista. Jokaisella kotialueella on sairaanhoitajan vakanssi, siis yksi sairaanhoitaja 12 -13 asukasta kohden. Sairaanhoitajien rekrytointi on ollut erittäin haasteellista ja yksi sairaanhoitajan vakanssi on ollut avoinna vuoden ajan. Vakanssi on toistaiseksi täytetty lähihoitajakoulutuksen saaneella sijaisella. Listasuunnittelussa pyritään mahdollisuuksien mukaan siihen, että sekä aamu- että iltavuorossa olisi läsnä sairaanhoitaja, joka mahdollistaa asukkaiden terveydentilaan liittyvissä kysymyksissä sairaanhoidollisen konsultaation.

Etelä-Suomen lääninhallitus edellytti vuonna 2007, että yksikössä ei saa kotialueilla olla yksintyöskentelyä. Vuoden 2009 henkilöstölisäysten jälkeen yksikössä on ollut kotialueilla aina kahdesta kolmeen työntekijää aamuvuorossa ja kaksi hoitajaa iltavuorossa.

b. peittävyys yli 75 -vuotiaista

Toteutus: Janakkalan kunnan vanhustenhuollon palvelurakenne on edelleen laitospainotteinen. Vuositasolla 9 %:a 75 -vuotta täyttäneistä kuntalaisista on pitkäaikaisessa laitoshoidossa. Suurin osa pitkäaikaishoidossa toteutetaan terveyskeskuksen vuodeosastolla. Tämän vuoksi perusturvalautakunta on päättänyt ja tehnyt esityksen palvelurakennemuutoksesta, joka on parhaillaan kunnanhallituksen käsittelyssä. Vaativa merkittäviä investointeja ja toiminnan uudelleen arviointia sisältävä palvelurakenteen muutos on tarkoitus saattaa päätökseen vuoden 2014 loppuun mennessä.

2. Henkilöstö on osaavaa ja ammattitaitoista

a. osaamiskartoitus tehdään kolmen vuoden välein ja koulutussuunnittelu perustuu osaamiskartoitukseen

Toteutus: Osaamiskartoitus toteutetaan paraikaa. Edellinen osaamiskartoitus oli vuonna 2007. Koulutukset suunnitellaan koko vanhustyöhön. Pääperiaatteena on koulutuksen järjestäminen kunnassa siten, että mahdollisimman moni pystyy osallistumaan varsinkin hoitotyöhön liittyviin koulutuksiin. Myös vanhustyön omat asiantuntijat ovat pitäneet koulutuksia ( diabetes, kipu, haavahoito, muistisairaudet, lääkehoito). Täydennysvelvollisuudesta on huolehdittu lain edellyttämällä tavalla.

b. henkilöstön kehityskeskustelut ovat vuosittain

Toteutus: Esimiehellä on erittäin suuri työntekijämäärä ( 35 työntekijää ) ja henkilöstöhallinnollinen työ vie runsaasti esimiehen aikaa. Kehityskeskustelut on toteutettu osittain ryhmäkehityskeskusteluina. Esimiestyön määrä on ollut suuri ja siihen on kiinnitetty huomiota mm. siten, että talousarvioesityksessä vuodelle 2012 tullaan esittämään myös tähän resurssiin lisäystä.

c. henkilöstökysely tehdään kerran vuodessa

Toteutus: Henkilöstökysely on sovittu kunnassa toteutettavaksi kolmen vuoden välein. Vanhustyön tulosalue toteuttaa sen joka toinen vuosi. Henkilöstökysely on tehty viimeksi 2010. Tulostenperusteella voidaan todeta, että vanhainkodin työntekijät kokivat oman voimavarat hyviksi. He kokivat, että heillä oli mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja heidän ammatillinen osaaminen vastasi työn vaatimuksia. Kyselyn tulosten perusteella kehittämiskohteeksi tuli työergonomian parantaminen. Lisäksi esimiestyöhön työntekijät asettivat odotuksia, jotka on mahdollista toteuttaa sen jälkeen, kun esimiestyöhön onnistutaan osoittamaan lisäresurssia.

3. Henkilöstö tuntee / osaa kuntastrategian, tulosalueen strategiset tavoitteet, toimintaa ohjaavat arvot, toiminta-ajatuksen sekä osallistuu niiden arviointiin ja päivittämiseen

Toteutus: Tapailakoti arvioi oman yksikkönsä toimintaa joka toinen vuosi käyttäen itsearviointia (ITE-kysely). Itsearviointia on suoritettu vuodesta 2004 alkaen. Itsearvioinnin perusteella yksikkö valitsee keskeisemmät kehittämiskohteet seuraavalle vuodelle. Itsearvioinnista saaduista vertailutuloksista voidaan päätellä, että toiminnan kehittäminen on mennyt pääsääntöisesti oikeaan suuntaan.

4. kainenJo uusi työntekijä ja opiskelija perehdytetään ja opastetaan tehtäviinsä ja yksikköönsä kirjallisen perehdytysohjelman mukaisesti

Toteutus: Yksikössä on perehdytyskansio ja koko henkilöstö osallistuu uuden työntekijän perehdyttämiseen. Yksikön sijaismäärä on kuitenkin sairaslomista johtuen suuri ja perehdytys ei aina onnistu tavoitteiden mukaisesti. Yksikköön on tehty ns. pikaperehdytysohje, jossa keskeiset ja asiakashoidossa välttämättömät asiat on kirjallisesti kuvattu. Perehdytys vaatii silti edelleen kehittämistä, koska se on sekä hoidon ja hoivan laadun että henkilöstön hyvinvoinnin kannalta on merkittävä.

Talousnäkökulma

1. Toimintaa arvioidaan tiettyjen tilastotiedon ja tunnuslukujen avulla sekä tietoja hyödynnetään toiminnan arvioinnissa, suunnittelussa ja kehittämisessä.

? laitoshoidon % -osuus 75 ?vuotta täyttäneissä
? keskimääräinen oloaika / hoitopaikka
? lyhytaikaishoitopäivät / vuosi /
? kustannukset / hoitopäivä
? erikoissairaanhoidon jonotuspäivät
? jonotuspäivien % -osuus kaikista erikoissairaanhoidon hoitopäivistä

Talouden näkökulmasta toimintaa seurannassa käytetään edellä mainittuja indikaattoreita vuositasolla.

Ikäihmisten palvelujen laatusuositus

Ikäihmisten palvelujen laatusuositus vuodelta 2008 on suositustasoinen asiakirja. Laatusuosituksessa käsitellään ikäihmisten palvelujen laajaa kokonaisuutta. Jostain syystä valtakunnassa on keskitytty hoivan ja hoidon laatua arvioitaessa julkisessa keskustelussa ja mediassa tarkastelemaan täysin yksipuolisesti vain laitoshoidossa olevan henkilöstön määrää suhteessa asiakaspaikkaan.

Mm. tuoreessa Riitta Räsäsen väitöstutkimuksessa (?Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille?) todetaan, että ympärivuorokautisessa hoivassa olevien ikäihmisten elämänlaatuun vaikuttavat monet muutkin asiat kuin yksikön henkilöstömitoitus. Juuri tätä on pyritty kuvaamaan lyhyesti edellä tässä selvityksessä. Ao. tutkimuksen mukaan erityisesti hoitajien läsnäolo ja vuorovaikutustaidot sekä hoitajien antaman ajan riittävyys vaikuttavat elämänlaatuun. Tyytyväisyys hoitajiin ja heiltä saatuun aikaan ei ollut sidoksissa henkilöstön määrään. Hyvää elämänlaatua tuottaneissa yksiköissä henkilöstömitoitukset ja kustannukset olivat alhaisimpien joukossa.

Suosituksissa todetaan, että suositusten tavoitteena on edistää hyvinvointia ja terveyttä edistävää palvelurakennetta. Palvelurakennetta on kehitettävä kokonaisuutena ja pääpaino on ympärivuorokauden kotona asumista mahdollistavissa ja tukevissa palveluissa. Ikäihmisten tarpeita vastaavat palvelut perustuvat kattavaan palvelutarpeiden arvioon. Kotihoidon tulee olla kuntouttavaa ja ennakoivaa, mikä perustuu toimintakyvyn arviointiin ja nopeaan reagointiin asiakkaan toimintakyvyn muutoksiin.

Perusturvalautakunta toteaa, että se on suosituksen mukaisesti kehittänyt ikäihmisten palveluja ja hoitoketjua kokonaisuutena monin eri tavoin. Vanhustenhuollon palveluketju on organisoinnin tasolla yhdistetty kokonaisuudeksi jo vuonna 2000. Tulosalue muodostuu ennakoivasta vanhustyöstä terveyskeskuksen vuodeosastotoimintoihin. Ennalta ehkäisevään työhön on panostettu perustamalla kolme uutta tointa vuosina 2006 -2009. On luotu kotihoidon palvelusetelijärjestelmä.
Kotihoidossa on osaamista lisätty kouluttamalla henkilökuntaa kuntoutumista edistävään toimintaan. Kotihoitoon on tullut oma lääkäri vuonna 2009. Perusturvalautakunnan linjaamaan uuteen palvelurakennemuutokseen liittyy mm. suuruusluokaltaan miljoonien eurojen investoinnit; uuden sairaalan valmistuminen, koko terveyskeskuksen saneeraus, Elsakodin laajennus ja Tohvelakodin palvelutalon korvaava uudisrakennus jne.

Suosituksessa todetaan edelleen, että ikääntyneiden kuntalaisten pitkäaikaishoiva on uudistettava rakenteita ja toimintatapoja muuttamalla. Palvelurakenteen kehittäminen ja mitoittaminen perustuu kunnan ikääntyneiden palvelujen strategisiin linjauksiin. Ehkäisevää toimintaa ja palveluja on lisättävä, monipuolistettava ja uudistettava tukemaan ikäihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Suosituksessa määritellään valtakunnalliset tavoitteet eri palvelumuodoissa vuoteen 2012 mennessä. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa valtakunnallisena tavoitteena on, että 3 %:a 75 -vuotta täyttäneestä väestöstä on hoidossa vanhainkodissa tai pitkäaikaisessa hoidossa terveyskeskuksen vuodeosastolla.

Perusturvalautakunta toteaa, että kunnan palvelurakenne on hyvin laitosvaltainen eikä vastaa valtakunnassa asetettuja tavoitteita pitkäaikaisesta laitoshoidosta. Siksi perusturvalautakunta on päättänyt peruslinjaukset palvelurakennemuutoksesta, jotta Janakkalassa päästäisiin suosituksen mukaisiin tavoitteisiin palvelurakenteessa. Palvelurakennemuutoksen yhteydessä ollaan purkamassa kunnassa pitkäaikainen laitoshoito ja pitkäaikainen hoiva toteutetaan jatkossa tehostetussa asumispalvelussa.
Muutos kunnassa on kuitenkin maltillinen ja Tapailakoti jää pitkäaikaista hoivaa tuottavaksi yksiköksi. Kunnan palvelurakenteen kokonaistilanne huomioiden kaikki liikenevät resurssit tulee pääsääntöisesti kohdistaa nyt vaativan rakennemuutoksen läpivientiin. Kuten aluehallintovirastokin tarkastuskäynnin raportissaan totesi, Tapailakoti on erittäin viihtyisä ja tilava rakennus, jossa mahdollistuu hyvin kodinomainen asuminen sen laitosluonteesta huolimatta.

Henkilöstön mitoittamisen peruslähtökohtana on asiakkaiden toimintakyky ja avun tarve. Henkilöstömäärä, osaaminen ja työhyvinvointi ovat palveluiden laadun ja vaikuttavuuden varmistamisen perusta. Henkilöstömitoitusta arvioitaessa otetaan huomioon seuraavat tekijät: asiakkaiden toimintakyky ja avun tarve, palvelurakenne, palvelujen tuottaminen ja saatavuus sekä henkilöstöön ja työn organisointiin liittyvät tekijät. Valtakunnallinen suositus ympärivuorokautisen hoidon henkilöstön vähimmäismääräksi on 0,5 ? 0,6 hoitotyöntekijää asiakasta kohden vuorokaudessa. Hyvä henkilöstömitoitus suosituksen mukaan ympärivuorokautisessa hoidossa on 0,7 ? 0,8. Myös lääkärityövoiman saatavuudesta on huolehdittava.

Perusturvalautakunta toteaa, että Tapailakotiin on perustettu kahdeksan uutta vakanssia vuosien 2007 ? 2009 aikana. Ammattirakennetta on muutettu niin, että laitoshuoltajat eivät enää osallistu hoivatyöhön. Ammattirakenteessa on huomioitu asukkaiden hoitoisuus siten, että sairaanhoidollista osaamista on Tapailakodin jokaisella kotialueella. Tapailakodilla laatusuosituksen vähimmäismitoitus 0,5 hoitotyöntekijää / asukas toteutuu.

Kunnissa laaditaan parhaillaan vuoden 2012 talousarvio- ja suunnitelmaesityksiä vaikeimmissa ja vaikeimmin ennustettavissa olosuhteissa kuin vuosiin. Perusturvalautakunta käsittelee omaa talousarvioesitystään syyskuun viimeisellä viikolla samassa kokouksessa kuin tätä selvitystä. Lautakunnalle tullaan esittämään mm. kolmen uuden hoitajavakanssin perustamista vanhustenhuollon laitoshoitoon ja asumispalveluihin. Kun koko kunnan talousarvioprosessi on käyty syksyn kuluessa valtuustoa myöden läpi, annetaan aluehallintovirastolle tarkempi selvitys siitä, onko tosiasiassa lisäresurssia käytettävissä ja mihin se on kokonaisuus huomioiden järkevintä kohdistaa. Mikäli asiassa joudutaan pakkotilanteeseen, täysin realistinen vaihtoehto on myös se, että olemassa olevaa resurssia joudutaan siirtämään paikasta toiseen.

Aluehallintovirasto on todennut tarkastuksen jatkotoimenpiteissä, että ?Tapailakoti tulevaisuuden vanhainkotina paljon hoivaa ja huolenpitoa tarvitsevien asiakkaiden paikkana, kun kuntoutusyksikkö siirtyy terveyskeskukseen, edellyttää henkilöstörakenteen ja ? mitoituksen tarkistamista vähintään tyydyttävälle tasolle 0,6 sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksen saanutta työntekijää asukasta kohti.?

Nyt käynnistettävän palvelurakennemuutoksen yhteydessä tullaan arvioimaan vanhustyön jokaisen yksikön ammattirakenne ja henkilöstömitoitus suhteessa asiakkaiden tulevaan hoitoisuuteen.

Yhteenveto

Perusturvalautakunta toteaa, että ikäihmisten hyvän hoidon ja turvallisuuden takaamiseksi on tehty Tapailakodissa, kuten muuallakin kunnan vanhustyössä, pitkäjänteisesti hyvää työtä useita vuosia. Laatujärjestelmä on ollut käytössä kokonaisuudessaan vuodesta 2006 lähtien ja takaa vuosittaisen säännöllisen toiminnan seurannan. Asukkaiden saamaa hoitoa ja hoivaa arvioidaan monesta eri näkökulmasta ja hoidossa esiintyviin ongelmakohtiin pystytään puuttumaan. Laatuseurannan melko hyvistä tuloksista voidaan päätellä, että Tapailakodin toiminta vastaa täysin sosiaalihuoltolain ja ? asetuksen määrittämiä kunnan velvollisuuksia pitkäaikaisen hoivan järjestämisestä.

Aluehallintoviraston valvontakäynnin arvioinnista todetaan myös laatusuosituksen henkilöstömitoitusta lukuun ottamatta, että toimitilat ovat toimintaan sopivat, viihtyisät ja yhteistä tilaa on paljon ja että yksikössä toimitaan sosiaalihuollon asiakaslain mukaisesti. Lisäksi todetaan, että asiakkaan perustarpeista huolehtiminen (ravitsemus, hygienia, hoitopalvelut, liikkuminen ja ulkoilu) ovat asianmukaisesti järjestetty ja henkilökunnan täydennyskoulutusvelvollisuudesta on huolehdittu. Edellä kuvatun perusteella todetaan, että Tapailakodissa annetaan asiakkaille laadukasta hoivaa, hoitoa ja huolenpitoa.

Perusturvalautakunta on täyttänyt pitkäaikaisen hoivan järjestämisessä lain edellyttämät velvoitteet ja se on toteuttanut ikäihmisten palvelujen laatusuosituksia vanhustyön kokonaisuuden huomioiden. Kuntalaisten tasa-arvoinen kohtelu ja resurssien oikeudenmukainen kohdentaminen edellyttävät kokonaisuuden huomioimista kaikessa päätöksenteossa.

Lopuksi esitetään, että ennen asian ratkaisua aluehallintoviranomaisen ja kunnan edustajien kesken käydään asiasta neuvottelu.

Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta antaa aluehallintovirastolle sen pyynnöstä edellä olevan selvityksen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.9.2011 17:16

"Yksikössä työskentelee myös fysioterapeutti ja kuntohoitaja sekä kaksi terveyskeskuslääkäriä."

Kyllä on iso VALE! on kumma että näihin valheisiin ei kukaan puutu, nyt ollaan tilanteessa jossa tätä asiaa pitäisi kiireesti laittaa kuntoon, nuo virkamisten valheet on jätettävä omaan arvoonsa ja vanhuksia terrorisoineet virkamiehet EROTETTAVA heti ja kyllä perusturvalautakunnankin jatko olisi noinkin toimintakyvyttömänä ja välinpitämättömänä arviotava välittömästi.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 7

  2. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 6

  3. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 5

  4. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 5

  5. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 3

  6. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 3

  7. Musiikkia Pyhän Laurin kirkossa

    KULMILTA KUULUU 31.8. 14:14 8 0 3

  8. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 3

  9. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 1 0 3

  10. SC Urbans tykitti kolmannessa erässä vastustajansa suohon

    URHEILU 28.11. 16:09 7 1 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot