Urheilu

Päivitetty 20.2.2012 16:31, julkaistu 20.2.2012 16:30

Mäkiennätykset paukkuivat SM-kisoissa Janakkalassa

Kuva: Eino Talvitie
MERJA SILLASTOLähetä palautetta toimittajalle
Markku Jantunen hyppäsi kotimäessään suomenmestaruuden. Kuva: Eino Talvitie.

Veteraanisarjojen SM-kisat toivat vauhdin tunnelmaa metsän keskelle Leppäkoskelle viikonloppuna. Etenkin lauantaina vallitsi erinomainen kisasää, mutta sunnuntainakin kisa onnistui lumipyrystä huolimatta hyvin Rahitun suojaisessa harjumaisemassa.

K45-mäessä hypättiin mäkiennätys lauantaina, kun Kouvolan hiihtoseuran Arsi Sjögren leiskautti 50 metriä. Edellinen, vuonna 2000 hypätty Lauri Massisen ennätys parani 1,5 metrillä.

Yli 30-vuotiaiden sarjassa Juha Miettinen sivusi Kukonnokan K64-mäen mäkiennätystä sunnuntaisella 68 metrin hypyllään. Edellisen kerran vastaava hyppy nähtiin vuonna 2000 Hopeasumman Juha-Matti Ruuskasen hyppäämänä.

Kisassa loistivat myös järjestävän seuran Janakkalan Janan omat hyppääjät, mitaleja kertyi yhteensä seitsemän. Markku Jantunen hyppäsi toisellaaan K45-mäessä 43,5 metriä ja nappasi kahden hyvän hypyn tuloksella suomenmestaruuden.

Kisapaikalla päivystänyt ambulanssi sai olla jouten. Kaatumisia tai muita vahinkoja ei tapahtunut.

Suomen parhaimmisto matkustaa maaliskuun alussa Puolaan maailmanmestaruuskisoihin. Matkaseurueeseen liittyy tälläkin kertaa myös janakkalalaisia hyppääjiä.

Tulokset, mäkihyppy K45:

Yli 70 v: 1) Martti Lamminpää Luumäen Pojat 113,6 pist. (32m-31m)

Yli 65 v: 1) Antti Kokkonen HelMäkih 159,1 (38,5m-37m), 2) Aatto Lamminpää Savonlinnan Hiihtoseura 139,7 (35-33,5), 3) Timo Forsman JoutKu 117,9 (33-31,5)

Yli 60 v: 1) Hannu Rosenlund LahdenHS 169,2 (39,5m-39m), 2) Väinö Karjalainen KEV 154,2 (38-38), 3) Olavi Leinonen PudU 139,1 (36-34,5), 4) Teuvo Kärkkäinen PHS 112,0 (32-33)

Yli 55 v: 1) Arsi Sjögren KouvHS 243,7 (50m-48,5m), 2) Pertti Laaksonen Suonenjoen Vasama 208,5 (45,5-44,5), 3) Pekka Korhonen JoutKu 187,7 (43-40,5), 4) Hannu Kohtala KaTa 158,9 (38-36,5), 5) Harri Viitasalo Janakkalan Jana 62,3 (24-25)

Yli 50 v: 1) Seppo Markkanen SiiPo 226,7 (46,5m-47m), 2) Jyrki Sahlström PaimU 177,9 (43,5-43,5), 3) Heikki Ylipulli TaKu 173,0 (40-40), 4) Matti Saari TaKu 131,4 (33,5-33,5), 5) Raimo Pihlajaniemi KaTa 127,7 (33-33), 6) Kari Pesonen Mikkelin hiihtäjät 100,8 (44)

Yli 45 v: 1) Markku Jantunen Janakkalan Jana 189,1 (39,5m-43,5m), 2) Janne Heinonen Janakkalan Jana 178,3 (38-41), 3) Erkki Ahtiainen KoVe 156,8 (35-39), 4) Seppo Kinnunen KainHS 122,7 (48,5)

Yli 35 v: 1) Kalle Uusitalo Lahden HS 237,9 (48m-49m), 2) Jani Pasanen JHS 168,2 (39-37), 3) Juha Pulkki Janakkalan Jana 146,9 (34-38), 4) Harri Meiseri Tampereen Pyrintö 115,3 (31,5-32,5), 5) Taneli Niemi HelMäkih 112,9 (47)

Yli 30 v: 1) Tero Seppälä JoMä 236,2 (47m-46,5m), 2) Timo Maukonen Suolahden Urho 206,3 (43-43,5), 3) Marko Jokiniemi PaimU 204,2 (43,5-42,5), 4) Jani Vaili KaTa 123,5 (33-32), 5) Antti Koivuranta KEV 111,6 (45,5).

Yhdistetty:

Yli 70 v K45 2km: 1) Martti Lamminpää Luumäen Pojat (mäki 57.9 pistettä/hiihtoaika 05.36)

Yli 65 vK45 2km: 1) Timo Forsman JoutKu (61.6/02.34), 2) Aatto Lamminpää Savonlinnan Hiihtoseura (72.5/04.04)

Yli 60 v K45 2km: 1) Väinö Karjalainen KEV (77.1/01.40), 2) Teuvo Kärkkäinen PHS (54.4/03.02), 3) Olavi Leinonen PudU (72.2/03.51)

Yli 55 v K45 4km: 1) Pertti Laaksonen Suonenjoen Vasama ( 105.6 /06.58), 2) Arsi Sjögren KouvHS (124.5/08.15), 3) Pekka Korhonen JoutKu (98.1/10.18), 4) Harri Viitasalo Janakkalan Jana (28.8/11.25)

Yli 50 v K45 4km: 1) Kari Pesonen Mikkelin hiihtäjät (100.8/08.30), 2) Jyrki Sahlström PaimU (88.7/09.50), 3) Matti Saari TaKu (64.7/11.47)

Yli 45 v K45 8km: 1) Seppo Kinnunen KainHS (122.7/19.33), 2) Markku Jantunen Janakkalan Jana (87.9/18.12), 3) Erkki Ahtiainen KoVe (72.0/21.36)

Yli 35 v K45 8km: 1) Taneli Niemi HelMäkih (112.9/22.21), 2) Juha Pulkki Janakkalan Jana (65.8/19.58), 3) Jani Pasanen JHS (88.8/22.43).

Mäkihyppy K64:

Yli 70 v: 1) Martti Lamminpää Luumäen Pojat 36,8 pist. (28m-32m)

Yli 65 v: 1) Antti Kokkonen HelMäkih 128,2 (47m-46,5m), 2) Aatto Lamminpää Savonlinnan Hiihtoseura 113,6 (44-43), 3) Timo Forsman JoutKu 55,1 (34-33)

Yli 60 v: 1) Väinö Karjalainen KEV 113,8 (47m-43m), 2) Hannu Rosenlund LahdenHS 94,8 (44-38,5), 3) Teuvo Kärkkäinen PHS 56,5 (35-35,5)

Yli 55-v: 1) Arsi Sjögren KouvHS 177,5 (60m-53m), 2) Pertti Laaksonen Suonenjoen Vasama 134,3 (49,5-48), 3) Pekka Korhonen JoutKu 109,0 (43-45)

Yli 50 v: 1) Veijo Stranden JoutKu 200,8 (61,5m-61m), 2) Seppo Markkanen SiiPo 195,6 (56,5-60,5), 3) Kari Pesonen Mikkelin Hiihtäjät 148,6 (52-50)

Yli 45 v: 1) Seppo Kinnunen KainHS 225,5 (67,5m-63m), 2) Janne Heinonen Janakkalan Jana 164,2 (53-53), 3) Markku Jantunen Janakkalan Jana 152,6 (52-50), 4) Erkki Ahtiainen KoVe 109,5 (45-43)

Yli 35 v: 1) Teemu Summanen LahdenHS 228,0 (64m-64m), 2) Juha Nykänen HaJy 220,9 (62-64,5), 3) Kalle Uusitalo LahdenHS 206,2 (60-61), 4) Esa Könönen PHS 171,4 pist. (59m-52,5m), 5) Taneli Niemi HelMäkih 170,2 (49,5-59), 6) Jani Pasanen JHS 118,1 (43-46,5)

Yli 30 v: 1) Juha Miettinen PHS 241,4 (66m-68m), 2) Antti Koivuranta KEV 190,8 (55-60), 3) Petteri Mömmö PHS 181,7 (57-54), 4) Tero Seppälä JoMä 179,0 (54,5-56), 5) Marko Jokiniemi PaimU 144,2 (49,5-51,5), 6) Timo Maukonen Suolahden Urho 143,1 (43,5-56).


AVAINSANAT: Mäkihyppy

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 7

  2. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 5

  3. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 5

  4. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 4

  5. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 3

  6. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 3

  7. Musiikkia Pyhän Laurin kirkossa

    KULMILTA KUULUU 31.8. 14:14 8 0 3

  8. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 3

  9. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 4 0 2

  10. Alkoholin välittämiseen puututaan tehostetusti koulujen päättymisen alla

    UUTISET 11.5. 12:52 3 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot