Urheilu

Päivitetty 21.12.2011 16:27, julkaistu 21.12.2011 09:42

SC Urbans hävisi jatkoajalla Pirkoille

SC Urbans kohtasi syyskauden viimeisessä ottelussaan kotihallissa Pirkkalan Pirkat. Urbans johti ottelua kahdesti kolmella maalilla, mutta Pirkat tuli väkisin tasoihin ja vei ottelun nimiinsä lopulta jatkoajalla numeroin 6–7 (2–0, 1–3, 3–3, 0–1).

Urbans aloitti vahvasti, kun Kai Ericsson iski hatullisen eli kolme maalia Pirkkojen pömpeliin. Syöttäjinä Kaitsun maaleihin olivat Jarkko Jaatinen, Henri Nyberg ja Samuli Koivisto. Pirkat tuli toisen erän lopussa väkisin tasoihin salamamaaleillaan.

Kolmannessa erässä Urbans aloitti jälleen vahvasti, kun Niko Niemi vei Urbansin johtoon Toni Ramposen syötöstä. Lisää seurasi, kun Jarkko Jaatinen täräytti erän toisen osuman Jouko Honkasen esityöstä. Urbans meni jo kolmen maalin johtoon, kun Niko Niemi syötti ja Tomi Tuominen maalasi numeroiksi 6–3.

Pirkat aloitti loppukirin alivoimamaalilla. Tasoihin vieraat tulivat väkisin, kun peliaikaa oli jäljellä noin kolme minuuttia. Jatkoaikaa ehti kulua vain 23 sekuntia, kun Pirkat iski voittomaalin Urbansin maalivahti Patrick Vileniuksen taakse.

Urbansin parhaana palkittiin kolme maalia tehnyt Kai Ericsson ja Pirkoilta Vesa Sorvaniemi. Yleisöä oli jälleen mukavat 116.

SC Urbans jatkaa pelejään ensi vuoden puolella lauantaina 7.1, kun se matkaa Lammille sarjakärki LaSBin vieraaksi.

Tuikkikset PirPi ottelusta: (raadissa Heta Leino, Janika Kero ja Hannaleena Vainio)

*** Kai Ericsson: Kaitsu iski kolme Urbansin maaleista ja oli muutenkin pelipäällä.

** Jarkko Jaatinen: Nuorelta puolustajalta loistopeli, josta palkintona yksi maali ja yksi syöttöpiste.

* Niko Niemi: Loistopelejä esittänyt Niko Niemi ei anna yhtään armoa vastustajan maalivahdille. Epäonnistunut rankkari ei himmennä tähteä.


AVAINSANAT: Sc Urbans

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 7

  2. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 5

  3. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 5

  4. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 4

  5. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 3

  6. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 3

  7. Musiikkia Pyhän Laurin kirkossa

    KULMILTA KUULUU 31.8. 14:14 8 0 3

  8. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 3

  9. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 4 0 2

  10. Alkoholin välittämiseen puututaan tehostetusti koulujen päättymisen alla

    UUTISET 11.5. 12:52 3 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot