Urheilu

Päivitetty 21.11.2011 19:00, julkaistu 21.11.2011 15:09

Janalaisille tunnustusta laadukkaasta työstä

Kuva: Pirjo Rättyä
Pirjo RättyäLähetä palautetta toimittajalle
Anni Taponen palkittiin Uudy:n parhaana N22-sarjan urheilijana ja Arja Keltomäki sai kunnian vastaanottaa SUL:n Vuoden seurajohtajan palkinnon.

Uudenmaan piirin yleisurheilu ja SUL palkitsivat parhaita urheilijoita ja ansioituneita toimijoita syyskokouksen yhteydessä 15. marraskuuta Tuusulassa.

Suomen Urheiluliiton seurapalvelujohtaja Harri Aalto toi janalaisille mieluisia uutisia, sillä SUL oli valinnut Jana yleisurheilun puheenjohtaja Arja Keltomäen Vuoden seurajohtajaksi. Valinta tehtiin Vattenfall-osakilpailun sarjojen mukaan, joten Janalle lankesi ansaitusti Giga-sarjan (10 000 -25 000 asukkaan kunnat) palkinto. Vuoden seurajohtajia valitaan vuosittain neljä ympäri Suomen.

Menestyvän seuran johtaminen on Aallon mukaan tänä päivänä erittäin haasteellista. Jana yleisurheilun toiminta on ollut määrätietoisesti johdettua ja toiminnan kasvu on huomattu valtakunnallisella tasolla.

– Palkinto ei niinkään kohdistunut henkilöön, vaan jaostomme toimintaan. Tämän kaiken eteen on tehty todella paljon töitä, eikä sitä kukaan yksin pystyisi tekemään. Olen iloinen siitä, että ympärilläni on paljon osaavia toimijoita, Arja Keltomäki kiittää.

Vuoden 2011 seuraluokittelussa Jana yleisurheilun sijoitus oli 27. Janakkalan Jana yleisurheilulla on kaksi päätoimista työntekijää ja kaudelle 2011 lisensoitiin 320 yleisurheilupassia.

Uudenmaan piirin Nuoriso Cupiin osallistui piirin 14 seuraa. Tässä joukossa Jana yleisurheilu oli viides pisteillä 471. Cupin voitti Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 1 274,50 pisteellä.

Illan aikana palkittiin myös toinen janalainen, kun keihäänheittäjä Anni Taponen vastaanotti N22-sarjan parhaan urheilijan palkinnon. Taponen sijoittui ikäsarjansa pronssille SM-kilpailuissa. Kalevan Kisoissa elokuussa nuoren keihäänheittäjän sijoitus oli neljäs.


AVAINSANAT: Janakkalan Jana, palkitut,

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 7

  2. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 5

  3. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 5

  4. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 4

  5. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 3

  6. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 3

  7. Musiikkia Pyhän Laurin kirkossa

    KULMILTA KUULUU 31.8. 14:14 8 0 3

  8. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 3

  9. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 4 0 2

  10. Alkoholin välittämiseen puututaan tehostetusti koulujen päättymisen alla

    UUTISET 11.5. 12:52 3 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot