Urheilu

Päivitetty 16.11.2011 09:07, julkaistu 15.11.2011 09:44

Urbansin naiset nappasivat sarjapisteitä tasapeleillä

Sc Urbansin naiset pelasivat kauden toisen turnauksensa lauantaina Forssassa Rehti-areenalla. Koitoksiin lähdettiin kolmella vahvalla kentällisellä. Edellisen turnauksen tappio ja tasuri oli unohdettu, ja vaikka peleistä oli vasta kaksi viikkoa, olivat joukkueen rivit jo paljon yhtenäisemmät ja itsevarmemmat.

Joukkueen pieni mutta nopea maalivahti Imma Huikkonen on viime aikoina noussut huippuvireeseen ja toi joukkueelle paljon uskoa. Joukkueessa ensimmäistä peliään pelasivat Jenni Kuossari ja Laura Kuusinen.

Vastassa oli Flanels ja Nops1, joista ei ollut juuri muuta tietoa kuin, että molemmat ovat sarjataulukon kärkipäästä.

SCU–Flanels päätyi lukemiin 2–2 ( 0–0, 1–0, 1–2 ). Ensimmäinen erä lähti käyntiin tasaisissa merkeissä. Vastustaja karvasi maltillisesti, eikä Urbansin pelaajissa näkynyt jännitystä.

Ottelun alkumetreillä Urbans otti jäähyn vastustajan törmätessä puolustajaan. Protestointi ei tuottanut tulosta, joten joukkue joutui 4 minuutin kohdalla alivoimalle. Peli sujui kuitenkin hyvin ja Imma viimeisenä lukkona piti maalin tyhjänä.

Vastustaja hölmöili ylivoimallaan ja yllättäen kaksi vastustajan pelaajaa istui jäähyllä mailan nostamisesta. Näin ollen Urbans pääsi kokeilemaan ylivoimaa. Minuutit valuivat hukkaan ilman tulosta.

Toisen erän alussa Maria Torttila ampui joukkueen vihdoin 1–0 -johtoon. Sirpa Aholan syötöstä Maria pääsi kierrolle ja tarkka rannelaukaus osui vasempaan yläkulmaan.

Vastustaja löi kovan paineen ja peli kääntyi selkeästi Urbansin päähän. Imma torjui jatkuvasti ja piti joukkuetta pystyssä.

Kolmas erä tarjosi kylmää kyytiä. Heti alkuminuuteilla vastustaja puikkasi keskeltä läpi maalille ja laukoi ottelun tasoihin. Joukkueen varakapteeni porsasteli ja joutui kampittamisesta jäähylle. Jännitysnäytelmä sai hienon käänteen, kun heti alivoiman jälkeen Jenni Rantanen tarjosi Essi Honkaselle hyvän syötön ja Honkanen ampui joukkueen taas johtoon. Vastustaja kuitenkin sinetöi harmillisesti pelin lopun, onnistuen vielä viimeisellä minuutilla tasoittmaan ottelun lukemiin 2–2:een. Yksi piste sarjataulukkoon jäi muistoksi ottelusta.

Nops1–Scu päättyi sekin tasalukuihin 4–4 ( 2–3, 1–0, 1–1 ).

Ottelu käynnistyi ja hienosti. Urbansin syötöt kulkivat ja vastustaja oli aivan hätää kärsimässä, kun ykköskenttä niputti vastustajan omaan päähänsä. Lopulta vaihto päättyi maaliin, kun Torttila pompotteli pallon verkkoihin Maija Venhon syötöstä.

Vapautunut peli hiukan kärsi, kun vastustaja yllättäen pääsi tasoittamaan pelin. Urbans kesti myös alivoiman erän puolivälissä.

Ajassa 9:32 nähtiin kauden hienoimman maalin kun Urbansin Marika Kettunen syötti Aholan haastamaan maalivahtia. Ahola pelasi maalivahdin kyljelleen ja rystyltä ujutti pallon verkkoihin.

Erän lopulla vastustaja tasoitti taas kuin varkain. Huippuottelua pelannut ykköskenttä komennettiin kentälle ja tulosta saatiin välittömästi. Pakin tontilta hyökkäykseen noussut Venho ampui laidasta joukkueen 2–3 -johtoon.

Toisen erän ainoa maali nähtiin Urbansin päässä. Kolmanteen erään tasalukemissa 3–3.

Urbansin naiset hakivat johtomaalia nälkäisesti. Valitettavasti nälkäisin pelaaja olikin vastustajan maalivahti, joka heitti pitkällä avauksella piilokärjen läpi Urbansin päähän ja yllättäen ottelu olikin 4–3 vastustajalle. Aikalisän aikana Urbansin joukkue tiivistettiin kahteen vitjaan, ja paine saatiin taas vastustajan päähän.

Maalivahti otettiin maalilta, jolloin Jenni Rantanen komennettiin kentälle kuudenneksi kenttäpelaajaksi. Pallo pysyi vastustajan päässä. Laidat rymisivät ja vastustaja huusi vaparia, mutta pelikatkoa ei tullut ennen kuin Rantanen onnistui ampumaan pallon verkkoihin. Piste oli haettu ottelusta takaisin.

Sc Urbans taisteli turnauksesta hienosti kaksi pistettä.

Seuraava turnaus pelataan 3.12.2011 Pirkkalassa jossa vastaan asettuu viimekauden pahin vastustaja Fosu, jota ei olla vielä kertaakaan onnistuttu voittamaan sekä TFT, sarjataulukon alapäästä.


AVAINSANAT: SCU, Urbans, salibandy

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 7

  2. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 5

  3. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 5

  4. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 4

  5. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 3

  6. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 3

  7. Musiikkia Pyhän Laurin kirkossa

    KULMILTA KUULUU 31.8. 14:14 8 0 3

  8. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 3

  9. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 4 0 2

  10. Alkoholin välittämiseen puututaan tehostetusti koulujen päättymisen alla

    UUTISET 11.5. 12:52 3 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot