Urheilu

Päivitetty 14.11.2011 11:48, julkaistu 14.11.2011 11:46

SC Urbans taipui sarjakakkoselle

Kuva: Hannaleena Vainio
HANNALEENA VAINIOLähetä palautetta toimittajalle
Eemeli Kero pelasi huippuillan ja tykitti Urbansin molemmat osumat.

Isänpäivänä pelatussa 2. divisioonan salibandyottelussa SC Urbans sai vastaansa vieraita jyväskylästä, kun sarjakakkonen O2 saapui turengin liikuntahallille. Tiukka ja tasainen vääntö päättyi vieraiden voittoon lukemin 2–4 (2–2, 0–1, 0–1).

Urbansin ainokaiset maalit tälläsi puolustaja Eemeli Kero, joka oli muutenkin oivalla pelipäällä läpi ottelun. Kero myös palkittiin ottelussa Urbansin parhaana. Syötöt Keron maaleihin antoivat Heikki Painilainen sekä ylivoimalla Niko Niemi.

Peli oli läpi ottelun melkoista vääntöä ja vaarallisia maalipaikkoja ei juuri ollut.

– Turhia jäähyjä otettiin todella paljon. Kaveri sai enempi palloja ja teki maalit. Ei mennyt paljon omiin, mutta ei saatu tehtyä paikoista maaleja. Vedot ei ollut laadukkaita, jonkun verran kyllä yritettiin, mutta ei tarpeeksi, jutteli päävalmentaja Jussi Aaltonen pelin jälkeen.

Tomi Strand pelasi maalissa hyvän ottelun.

– Jos päästetään neljä maalia, niin kyllä peli silti pitäisi voittaa. Vastustaja ei hyötynyt edes runsaista ylivoimista. Täytyy miettiä mitä tässä täytyy tehdä, maaleja nyt ainakin, Aaltonen manasi.

– Vaikeaa oli, kun vastustaja huitoi mailalla koko ajan. Meidän nopeat hyökkäyksiin lähdöt tyrehtyivät niihin, se harmittaa, ettei tuomarit ottaneet niitä pois. Vincemus pelissä me olimme huonoja, mutta tämä ei ollut mikään erikoinen, ja tämä olisi pitänyt hoitaa.

SC Urbans pelaa seuraavan ottelunsa perjantaina Roimalan Ponnistusta vastaan Sastamalassa. RoPo oli lauantaina ottanut "turpiin" O2:lta hurjin lukemin 18–1. Seuraava kotipeli pelataan perjantaina 25.11. kun liikuntahallille saapuu FBC Dux Vaajakoskelta. Ottelu alkaa kello 19.30.

Tuikkikset O2 ottelusta: (Raadissa Heta Leino, Hannaleena Vainio ja Urbans-juniori Iiro Ruuskanen, )

*** Eemeli Kero: Puolustajalta vahva esitys ja illan kaksi maalia merkittiin tykärin nimiin

** Tomi Strand: Nuori maalivahti hoiti leiviskänsä upeasti. Muutamia huippukoppeja. Maaleille ei mahtanut mitään...

* Jouko Honkanen: Painaa pelin kuin pelin täysillä, kärsii aika luonnollisesta miesvartioinnista ja silti pystyy tekemään tuhojaan...


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 7

  2. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 5

  3. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 5

  4. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 4

  5. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 3

  6. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 3

  7. Musiikkia Pyhän Laurin kirkossa

    KULMILTA KUULUU 31.8. 14:14 8 0 3

  8. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 3

  9. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 4 0 2

  10. Alkoholin välittämiseen puututaan tehostetusti koulujen päättymisen alla

    UUTISET 11.5. 12:52 3 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot