Kulmilta kuuluu

Päivitetty 24.1.2012 14:16, julkaistu 24.1.2012 13:18

Isoset seikkailivat Turengissa

Kuva: Ville Säteri
Ville SäteriLähetä palautetta toimittajalle
Mirka Kurkela harjoittelee elvytystä etk-kouluttaja Hannele Aarnio-Närhen opastuksella. Helinä Syrjänen, Laura Tauru ja Suvi Piiroinen odottavat vuoroaan. Janakkalan tytöille asia ei ollut uusi, sillä taitoja on harjoite

Kansan Raamattuseuran ja Janakkalan seurakunnan tapahtuma kokosi 15-17-vuotiaita isosia lähialueelta ja Lounais-Suomesta. Raamattuopetuksen ja 15 toiminnallisen kanavan sävyttämä päivä huipentui afrikkalaiseen gospelmessuun.

– Jokainen seurakunta kouluttaa omia isosiaan, mutta tämän tapahtuman ideana on koota heitä eri puolilta Suomea kohtaamaan toisiaan ja harjoittelemaan taitojaan, tapahtuman organisaattori, seurakunnan nuorisotyönohjaaja Taija Heinonen kertoi.

Mukana olleet 70 janakkalalaista isosta olivat aktiivisesti mukana järjestelyissä. Kaikki opasteet ja koristeet värkättiin isosilloissa ja toiminnallisia kanavia keksittiin yhdessä. Tapahtumaa valmisteltiin pitkin talvea.

Esimerkiksi äijäenergiaa, tyttöjen juttu, kinkkisiin kysymyksiin keskittynyt isosen top 5 ja rukouksia käsitellyt maailman tärkeintä höpötystä -kanavat olivat nuorten keksimiä.

– Tekemisen meininki on ollut kova ja nuoret innostuneita. Yhteisen hyvän eteen toimiminen on koettu tärkeäksi. Urakka on ollut raskas, mutta samalla antoisa, Heinonen luonnehti.

Nuorten aloitteesta toteutettiin myös afrikkalainen gospelmessu, johon idea saatiin pari vuotta sitten Ristirockista.

– Jos nuoret jostain innostuvat, se pitää myös toteuttaa. Meillä on tosi paljon isosia mukana toiminnassa. Rippikoulun pitää olla hyvä ja positiivinen kokemus, jotta mukaan lähdetään.

Kirkkoherra Pekka Riikosen vetämässä HC Raamattu kanavassa pureuduttiin nuoria askarruttaviin kiperiin kysymyksiin Raamatusta.

– Mielenkiintoisia kysymyksiä ja hyviä keskusteluja. Nuoret olivat selkeästi miettineet asioita etukäteen, vilkkaasta keskustelusta iloisesti yllättynyt Riikonen kiitteli.

Eettisyyteen, oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja ihmisten yhdenvertaisuuteen liittyvät kysymykset olivat nuorten huulilla.

– Nuoria kiinnosti, miten nämä teemat ilmenevät raamatussa ja mikä on raamatun viesti ja merkitys nykypäivänä.

Ensiapukanavassa jouduttiin etk-kouluttaja Hannele Arnio-Närhen mukaan tositoimiin heti alussa erään osallistujan pyörryttyä. Jalat kohti taivasta ja kylmäpussia huuleen ja pyörtynyt tyttökin oli pian taas touhussa mukana.

– Tarkoituksena on, että nuori saisi rohkaisua ja uskallusta antaa ensiapua, jos jotain tapahtuu. Toisissa kouluissa taitoja on harjoiteltu terveystieto- ja liikuntatunneilla. Jokaisella pitäisi olla rohkeutta ainakin soittaa 112:een, josta voi saada neuvoja myös elvytykseen.

Äijäkanavassa juttu luisti luonnikkaasti. Sanasta äijä poikien mieleen juolahti bisse, sauna ja makkara sekä äijämäiset hahmot, kuten Bruce Willis ja MacGyver.

– Armeijassa ei tehdä äijiä. Broidi on alikersantti ja niillä on aina sauvakävelyä aamulla. Mun iskä on Timo ja kaikki ovat äijät on Timoja, järvenpääläinen Jimi Herttuainen hehkutti.

Kanavaa vetänyt Lauri Nurmi tuumi, että olutta sohvalla ryystävä ja vaimoa komenteleva kalsarihemmo on kaukana äijästä. Sen sijaan kunnon äijyyteen kuuluu kavereista ja muista lähimmäisistä huolehtiminen.


AVAINSANAT: isosseikkailu, Janakkalabn seurakunta, Kansan raamattuseura

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. JanPan E-pojat kovassa talvivireessä

    URHEILU 20.2. 12:23 10

  2. Mäkiennätykset paukkuivat SM-kisoissa Janakkalassa

    URHEILU 20.2. 16:30 10

  3. Kymppitonnin pyörävarkaus Hämeenlinnassa

    UUTISET 20.2. 13:13 00

  4. Niemi ja Ericsson hirmu iskussa

    URHEILU 20.2. 12:08 00

  5. Turengin lukiossa kaunottaria ja merirosvoja

    KULMILTA KUULUU 17.2. 14:11 50

  6. Tervakosken lukiossa vanhennuttiin Amerikan malliin

    KULMILTA KUULUU 17.2. 12:29 20

  7. Abit kylvivät alakoululla hysteriaa kuin rokkistarat

    UUTISET 16.2. 14:58 00

  8. Hyvä boogie! taivaassa ja helvetissä

    KULMILTA KUULUU 16.2. 12:40 40

  9. Katso miten keskivertoperhe maksaa veroja Janakkalassa

    UUTISET 16.2. 13:35 02

  1. Kuormuriin törmännyt menehtyi Tervakoskella

    UUTISET 16.8. 17:37 60

  2. Yön saldona seitsemän automurtoa

    UUTISET 26.8. 12:15 120

  3. Ryöstelijät jäivät kiinni Linnatuulen valvontakamerakuvista

    UUTISET 29.8. 12:23 181

  4. Tapailakotiin tarvittaisiin kolme hoitajaa lisää – aluehallintovirasto hoputtaa

    UUTISET 6.9. 13:09 384

  5. Honda Civic kateissa

    UUTISET 14.9. 09:13 44

  6. Tervakoski ennen ja nyt valokuvanäyttelyssä

    KULMILTA KUULUU 13.9. 10:00 111

  7. JanPan E-pojat kovassa talvivireessä

    URHEILU 20.2. 12:23 11

  8. Kaikki Janakkalan katuvalot tarkistetaan

    UUTISET 14.9. 13:46 151

  9. Pato sinetöi sarjanousun kolmoseen

    URHEILU 18.9. 20:20 71

  10. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 91

  1. Turengin lukiossa kaunottaria ja merirosvoja

    KULMILTA KUULUU 17.2. 14:11 50

  2. Ryöstelijät jäivät kiinni Linnatuulen valvontakamerakuvista

    UUTISET 29.8. 12:23 181

  3. Hyvä boogie! taivaassa ja helvetissä

    KULMILTA KUULUU 16.2. 12:40 41

  4. Tervakosken lukiossa vanhennuttiin Amerikan malliin

    KULMILTA KUULUU 17.2. 12:29 21

  5. Klemolaan yli 30 hehtaarin luonnonsuojelualue

    UUTISET 15.2. 12:50 21

  6. Kilvetön kuorma-auto varastettu Tervakoskelta

    UUTISET 3.10. 15:43 271

  7. Jänispolulta löytyi kosteusvaurioita, osa lapsista oireilee

    UUTISET 7.9. 16:46 211

  8. Terveyskeskuksen ajanvaraus uudistuu

    UUTISET 22.9. 11:50 51

  9. Kuormuriin törmännyt menehtyi Tervakoskella

    UUTISET 16.8. 17:37 61

  10. Motoristi kuoli Lammintiellä

    UUTISET 15.8. 10:13 71

  1. Kilvetön kuorma-auto varastettu Tervakoskelta

    UUTISET 3.10. 15:43 271

  2. Ryöstelijät jäivät kiinni Linnatuulen valvontakamerakuvista

    UUTISET 29.8. 12:23 181

  3. Jänispolulta löytyi kosteusvaurioita, osa lapsista oireilee

    UUTISET 7.9. 16:46 211

  4. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 173

  5. Puolalaiset tupakkivarkaat kömpivät kaksi kertaa samasta reiästä Turengissa

    UUTISET 2.1. 15:35 121

  6. Janakkalalle liitos tai jako kahtia

    UUTISET 8.2. 13:46 713

  7. Janakkalan Nordeassa vahdinvaihto

    UUTISET 7.12. 15:59 1013

  8. Katuvalojen pimentäminen lisännyt vahingontekoja Janakkalassa

    UUTISET 14.12. 16:22 235

  9. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 141

  10. Esitys kuntakartaksi julki keskiviikkona - miten käy kuntavaalien?

    UUTISET 7.2. 15:36 62

  1. Turengin lukiossa kaunottaria ja merirosvoja

    KULMILTA KUULUU 17.2. 14:11 5 0 12

  2. Väkiluvun kasvu hiipui hieman Janakkalassa

    UUTISET 13.2. 13:31 0 1 10

  3. Niemi ja Ericsson hirmu iskussa

    URHEILU 20.2. 12:08 0 0 6

  4. Kaikki Janakkalan katuvalot tarkistetaan

    UUTISET 14.9. 13:46 15 1 6

  5. Uusi tukisemia Soneran 3G-verkolle

    UUTISET 4.11. 11:03 13 2 6

  6. Katuvalojen pimentäminen lisännyt vahingontekoja Janakkalassa

    UUTISET 14.12. 16:22 23 5 6

  7. Tervakosken lukiossa vanhennuttiin Amerikan malliin

    KULMILTA KUULUU 17.2. 12:29 2 0 6

  8. Paini-Ilveksellä mahtikisat

    URHEILU 12.12. 11:16 6 0 6

  9. Abit kylvivät alakoululla hysteriaa kuin rokkistarat

    UUTISET 16.2. 14:58 0 0 5

  10. Kymppitonnin pyörävarkaus Hämeenlinnassa

    UUTISET 20.2. 13:13 0 0 5

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot