Kulmilta kuuluu

Päivitetty 21.11.2011 18:18, julkaistu 21.11.2011 17:11

Kahdeksan lauloi JanIdolin finaaliin

JanIdols 2012 finalistit ovat tässä!

Kahdeksan nuorta 14 yrittäjän joukosta pääsee JanIdoli 2012 -laulukisan finaaliin. Kolmatta kertaa järjestettävän Janakkalan oman laulukilpailun karsinta käytiin viime torstaina karaoken tahdissa.

Tuomaristo Saija Varjus, Esa Silvennoinen ja Reijo Ahonen tuskailivat olevansa kovan paikan edessä. Ahonen kehotti myös finaalipaikkaa ilman jääneitä jatkamaan lauluharrastusta, sillä potentiaalia löytyi heiltäkin.

Nuoret valmistautuvat maaliskuun 8. päivän finaaliin äänenkäyttöään ja ilmaisutaitoaan kouluttamalla. Janakkalan kunnan kulttuuritoimen kustantamasta JanIdoli -koulutuksesta vastaa Elina Hautakoski.

Finaalin esityskappaleet valitaan koulutuksen aikana, ja suurta iltaa säestämään saapuu livebändi Trace Element.

Myönteistä oli se, että tällä kertaa jo kolme poikaa oli uskaltanut karsintaan mukaan.Yhden nimen tuomaristo poimi mukaan finaaliin – ja nimi on sama kuin edellisessäkin JanIdolissa, Eetu Rehmonen.

– Oli viimeksi ihan hyvä kokemus, niin lähdin uudestaan, hän sanoo.

Musiikki kulkee tiiviisti mukana nuoren miehen elämässä. Omalla bändillä Grazy Ridersilla on keikkaa pukannut niin Janakkalassa kuin lähikaupungeissakin, ja harjoittelua varten on järjestynyt bändikämppä kätevästi Rehmosten vanhasta navetasta Vähikkälästä.

Finaali ei jännitä vielä, mutta ennen esitystä kuumeen kuuluukin hieman nousta.

– Sama juttu se on vaikka pitäisi koulussa esitelmää. Pikkasen pitää jännittää, sanoo Rehmonen.

JanIdolin järjestävät Janakkalan Musiikkipäivät ry ja Janakkalan kunnan kulttuuritoimi.

Eetu Rehmosen lisäksi finaalissa laulavat Heidi Honkasaari, Jenna Hyvönen, Jenna Lempinen, Satu Ärling, Emmiina Pitkänen, Noora Kostiainen ja Sanni Kauro.


AVAINSANAT: Janidoli

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 40

  3. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 30

  4. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 10

  5. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 10

  6. Muista liikkua viisaasti vesillä

    UUTISET 15.5. 11:51 10

  7. ELY-keskusten puhelinnumeroihin muutoksia 18.5. alkaen

    UUTISET 14.5. 16:30 10

  8. Kalastuslaki muuttui, merkitse pyydyksesi oikein

    UUTISET 14.5. 09:39 10

  9. Riihimäen yöpäivystys siirtyy Hämeenlinnaan 1.6.

    UUTISET 14.5. 09:21 20

  10. Poliisi valvoo tehostetusti kuljettajien ja ajoneuvojen kuntoa

    UUTISET 11.5. 13:03 30

  1. Kuka törmäilee autolla lapsipyöräilijöihin Kanta-Hämeessä?

    UUTISET 16.5. 18:12 30

  2. Janakkalan Sanomat hukassa postissa

    UUTISET 8.12. 11:42 353

  1. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  4. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  5. Kuntauudistuksen aluekierros nyt Hämeessä, Janakkalan Sanomat seuraa

    UUTISET 8.3. 13:18 169

  6. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 109

  7. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 249

  8. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 99

  9. Janakkalasta lähtee pitkä itsenäisyyden puolustuspuhe

    UUTISET 27.3. 11:35 84

  10. Janakkalan kesä -tapahtumakalenteri tekeillä

    KULMILTA KUULUU 10.5. 15:03 64

  1. Hoitamattomat haudat seurakunnalle kahdessa vuodessa

    UUTISET 2.11. 16:13 381

  2. Museorekisterissä oleva Fiat pöllittiin Turengista

    UUTISET 27.12. 13:21 421

  3. Epäilyttävä hitaus paljasti lapsi kyydissä ajaneen rattijuopon

    UUTISET 10.4. 09:45 121

  4. Omassa Mustangissaan Ilona määrää veljet takapenkille

    KULMILTA KUULUU 17.4. 14:20 111

  5. Janakkalan kannanotto Forssassa

    UUTISET 8.3. 14:09 162

  6. Kerro kokemuksesi Tervakosken taksiongelmista

    UUTISET 26.10. 15:47 242

  7. Valio tuo äidinmaidonkorvikkeen ja lastenruokien valmistuksen takaisin Suomeen ja Turenkiin

    UUTISET 10.5. 10:32 102

  8. Yhteishaku alkoi

    UUTISET 29.2. 14:05 121

  9. Yleisö kuumana Urbansin pelissä

    URHEILU 10.10. 13:56 171

  10. Ympäristörikoksesta epäillyllä yrityksellä jäteöljy lämmityspolttoaineena?

    UUTISET 10.5. 16:17 91

  1. Kirjasto varttui mopoikään

    UUTISET 3.8. 09:06 19 1 6

  2. Taposelle keihään SM-pronssia

    URHEILU 24.8. 09:40 7 0 4

  3. Janakkala saa uuden vedenottamon

    UUTISET 19.10. 10:30 5 0 4

  4. HS: Kuntauudistus lykkääntyy

    UUTISET 26.1. 10:28 5 0 3

  5. Turengin ja Tervakosken lukioiden ylioppilaat keväällä 2012

    UUTISET 16.5. 12:26 4 0 2

  6. Pato haki vieraspisteen

    URHEILU 15.5. 10:33 3 0 2

  7. Janakkalan asukasluku vielä alle 17 000

    UUTISET 29.11. 15:05 8 0 2

  8. Autoilija! Varo hirviä ja peuroja

    UUTISET 16.5. 11:27 1 0 2

  9. Janakkalan kunta voitti erän Eväsojan kaavakiistassa

    UUTISET 3.10. 12:11 9 0 2

  10. Hameenlinnassa valtatien 3 molemmat ajoradat katkaistaan moottoriajoneuvoliikenteeltä

    UUTISET 16.5. 11:47 1 0 2

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Janakkalan Sanomat, Harvialantie 7 A, 2. krs, 14200 Turenki    Vaihde: 010 665 6050   Fax: 010 665 6056  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot