Turenki Tonefest saa jatkoa
- Lottonen Guitarsin Juha Lottosen luona riitti liikettä ja kitaran hypistelijöitä.
Turengin sunnuntaisessa Tonefest -tapahtumassa viriteltiin satoja sointuja ja haaveita. Suomalaiset soitinrakentajat olivat koolla ennennäkemättömällä tavalla, ja yleisö pääsi näkemään ja testaamaan todellisen huippuosaamisen aikaansaannoksia. Kitarat ja rummut saivat soida muidenkin kuin tapahtuman järjestäneen Turenki Recordsin artistien käsissä.
Espoolainen Markku Korhonen tuli Turenkiin varta vasten saadakseen kokeilla käsintehtyjä kitaroita.
– Tällaista mahdollisuutta vertailuun ei usein tule vastaan. On näillä kitaroilla kyllä hirmuinen ero verrattuna isojen merkkien markettikeppeihin, jollaisilla olen soitellut. Tuntuma ja sointi on ihan erilaiset. Unelmointiahan tämä on, mutta ehkä joskus...
Suomen parhaat soitinrakentajat esittelivät tuotteitaan sopuisasti rinta rinnan. Verissä päin ei tarvitse kilpailla, sillä suomalaiset soitinrakentajat ovat ymmärtäneet erikoistua.
– Esimerkiksi meidän soittimista ainakin 90 prosenttia on hevikitaroita. Markkinoille mahtuu, kun löytää niillä oman tien ja osaa oman hommansa, sanoi Tomi Korkalainen Amfisoundista.
Amfisoundilla on kokemusta lukemattomista messutapahtumista, isoistakin, mutta Turengin Tonefest kiilasi heti kertarytinällä tapahtumien kärkipäähän.
– Tässä saa suoran kontaktin niin kollegoihin kuin potentiaalisiin asiakkaisiinkin. Hienoa, että myös pienet yrittäjät pääsevät tällaiseen mukaan, pohti Korkalainen.
Lipun maksaneita festarivieraita oli yli 400. Tapahtumapaikka Turengin Asema oli täynnä.
– Paikka sai kiitosta, sillä junalla tulijoita oli paljon. Jos tapahtuma olisi jatkossa kaksipäiväinen, niin yleisöäkin mahtuisi enemmän, pohtii Harri Koski järjestäjien joukosta.
Tonefest ei siis jää ainoaksi laatuaan.
Turenkilainen Koski oli tapahtumassa myös näytteilleasettajan roolissa Mad Professor -vahvistimineen ja pedaaleineen. Paikallista väriä edusti lisäksi Ruokangas Guitars, jonka kitarat valmistuvat Harvialassa.
Tapahtuman järjestäjä Turenki Records esittäytyi tapahtumassa artistiensa esitysten ja levymyynnin muodossa. Uutta pukkaa, kertoi Topi Salmi.
– Kai Hyttisen joululevy on lähtenyt myymään hyvin. Tulossa on muun muassa Musta Joutsen -yhtyeen pitkäsoitto sekä Mieskone-yhtyeen laulaja ja lauluntekijä Juha Mieskosen soololevy.




